Olet täällä

Blogit

Tällä sivulla blogataan ehkäisevästä työstä, päihteistä, järjestötyöstä ja siitä, mitä me näemme ja teemme päivittäin.
29.8.2017 Susanna Kaaja, tiedottaja, Suomen ASH

Arkinen alkoholi

Tykkäätkö täytekakusta? Julkaisetko sometileilläsi kuvia itsestäsi syömässä kakkua? Mitähän tapahtuisi, jos alkaisit julkaista kuvan kakkupalasta joka kerta, kun tapaat ystäviä, saat hankalan työtehtävän päätökseen, palkitset itsesi kuntoilusessiosta ja niin  edelleen? Tuskin menisi kovin kauaa, ennen kuin joku kommentoisi, että ”sinulle näyttää todella kakku maistuvan”.

Alkoholin kohdalla tilanne on hieman toinen. Some täyttyy after work -lasillisista, perjantai-viineistä ja piknik-pulloista, ja niitä peukutetaan ahkerasti. On ihan ok julkaista vaikka päivittäin kuva pienestä ”palkintolasillisesta” – drinksu on osa arkea siinä kuin lempi-tv- sarja. Toimittaja Ani Kellomäki havainnollisti tätä alkoholin käytön arkipäiväistymistä kakkuesimerkillä Yle Puheen haastattelussa (https://areena.yle.fi/1-4196000 ). Kellomäki julkaisi elokuun alussa kirjan Kosteusvaurioita. Kasvukertomuksia pullon juurelta. Siinä hän ja 40 muuta kostean kodin kasvattia kertoo, millaista oli varttua vanhempien alkoholiongelman varjossa, ja miten lapsuuden kokemukset vaikuttavat heidän elämäänsä nyt aikuisina.

Monen haastatellun lapsuutta leimasivat epävarmuus, ristiriitaisuus ja jatkuva varuillaan olo sekä oman ja muiden käyttäytymisen ja mielialojen tarkkailu. Piti tekeytyä näkymättömäksi, ettei olisi aiheuttanut lisää riitoja. Tosin moni koki olevansa vanhemmilleen näkymätön muutenkin:

”Lapsuuttani kuvaa kieltäminen ja helvetillinen tunneköyhyys.” Mies 43

”Muistan, kun opo sanoi minulle, että olen herttainen. En muista kenenkään koskaan sanoneen minulle niin.” Nainen 38

”Äiti kyllä leikki, leipoi, auttoi läksyissä ja luki kirjaa, mutta humalassa.” Nainen 25

”Teini-ikäisenä vihasin kaikkea, mutta eniten itseäni.” Nainen 41

Paitsi lapsuudenkokemusten rankkuus, pysäyttävää kirjassa on myös se, miten rajusti lapsuuden kaltoin kohtelu voi vaikuttaa vielä aikuisuudessa. Kun kosteissa oloissa kasvaneesta tulee äiti tai isä, hän voikin huomata, ettei osaa toimia uudessa tilanteessa, koska ei ole saanut siihen mallia lapsuudessa. Ja on turha kuvitella, että aika aina parantaa: menneisyys voi iskeä kasvoille missä iässä tahansa.

”Pari vuotta sitten lapsuuden kokemukset tulivat pintaan sellaisella rytinällä, että jouduin hakemaan itselleni ulkopuolista apua”, toteaa 43-vuotias nainen.

 

Vaikka alkoholin käyttö on arkipäiväistynyt, alkoholiongelma on yhä edelleen jotain, mitä peitellään. Yksityisasia, josta ei sovi kysyä – vaikka pitäisi.

Tälläkin hetkellä 65 000 - 70 000 lapsella on ainakin yksi vanhempi, joka juo liikaa. Isolla osalla näistä aikuisista ei ole alkoholismidiagnoosia. He vievät aamulla lapset tarhaan ja suuntaavat sitten töihin, siitä iltapäivällä kaupan kautta kotiin. On mahdollista, että ystäväsi, tuttavasi, naapurisi tai vaikka työkaverisi juo liikaa. Juuri siksi suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille, vaikka oma alkoholin käyttö olisi hallinnassa, eikä lapsuudenkodissa olisi ollut pulloja piilossa.

Erityisesti toivon, että tämä kirja löytyisi jokaisen kansanedustajan yöpöydältä. Tulevina viikkoina ja kuukausina tehdään päätöksiä, joiden seuraukset näkyvät vielä pitkään – jopa seuraaviin sukupolviin asti.

Teksti on julkaistu myös Suomen ASH:n blogissa​

 

12.6.2017 Teija Strand, asiantuntija, EHYT ry / EPT-järjestöverkosto

Haittoja vähentävää työtä tekevät ovat nimenomaan realisteja, vaikka heitä turhasta idealismista syytetäänkin

Tämä on fakta, joka tuli jälleen kerran todistetuksi viimeisimmillä Päihdepäivillä.

Heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden kanssa työskentelevät ammattilaiset ovat niin kiinni arkisessa todellisuudessa, että idealismi ei todellakaan ole heidän helmasyntinsä. Jos jokin on, niin tinkimätön usko perusoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja aidon kohtaamisen merkitykseen haittoja vähentävässä työssä.

 

Anne Ovaska Völjy-hankkeesta toi hyvin esille, että haittoja vähentävissä palveluissa huumeita käyttävien ihmisten arki tulee todella näkyväksi. Tällöin on mahdollista havaita esimerkiksi käyttökulttuurin muutokset. Työntekijät näkevät myös usein tilanteita, joissa näiden heikoimmassa asemassa olevien, usein stigmatisoitujen ihmisten perusoikeudet eivät toteudu.

Tietoisuus toimintaympäristöstä on välttämätöntä, jotta ongelmat tunnistetaan ja niihin voidaan puuttua. Oli kyse sitten vaarallisesta ilmiöstä, järjestelmän kipukohdista tai yhteiskunnan asenneongelmasta.

Anne puhui myös takiaisperiaatteesta. Tämä kielikuva avaa mielestäni hienosti haittoja vähentävien palveluiden luonnetta – asiakkaisiin voidaan tarttua tiukemmin. Vertaistoiminta ja terveysneuvonta neulojenvaihtoineen ovat luonteeltaan sellaista ihmisten arkeen ja elinympäristöön nivoutuvaa toimintaa, että ihmiset tulevat tutuiksi ja heidän peräänsä voidaan huhuilla.

 

Osis-hankkeen Helena Syväranta puhui puolestaan hienosti siitä, miten aktiivinen huumeidenkäyttö ei estä vertaisena toimimista, päinvastoin. Helenan mukaan kyse on usein siitä, että vertaiset päästävät työntekijät mukaan maailmaansa, ei niinkään toisinpäin. Työntekijä on kuitenkin se, jonka tulee uskoa asiakkaaseen ja tavallaan myös lainata tätä uskoa hänelle. Ajan kuluessa asiakkaan oma usko vahvistuu, sisäinen stigma häviää ja kokemus yhdenvertaisuudesta vahvistuu.  

En erityisemmin välitä termistä ”voimaantua”, mutta en lopulta keksi kuulijakokemukselleni kuvaavampaa ilmaisua. Oli voimaannuttavaa kuunnella alansa sitoutuneita ammattilaisia, jotka puhuivat asiakkaistaan kunnioittavasti.  

Lopuksi järjestetyn paneelin kokemusasiantuntijan puheenvuoro naulasi koko seminaarin viestin: haittoja vähentävien palveluiden piiriin päässeet ja toiminnan löytäneet huumeiden käyttäjät ovat kuntoutumassa. Heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioitetaan ja takapakeista tai huonoista kausista ei rankaista tai tiputeta palvelun ulkopuolelle. Mutta, kuntoutuminen vaatii asiakkaan aitoa kohtaamista. Se on haaste, johon kaikkien palveluiden on vastattava, jotta toiminta olisi aidosti vaikuttavaa.

 

En siis tavannut Päihdepäivillä todellisuudesta irrallaan olevia idealisteja, vaan vankkaan kokemukseen ja tutkimustietoon pohjaavia toiveikkaita realisteja.

EPT-verkoston huumetyöryhmän sessiossa ”Kuntouttavaa se on haittojen vähentäminenkin” keskusteltiin siitä, miksi haittoja vähentävästä ja kuntouttavasta päihdetyöstä ei tulisi keskustella toisistaan erillisinä asioina.