Päihdepäivien seminaarihaku aukeaa 12.9.

Minun sosiaalisessa kuplassani terapiassa käyminen on jo niin tavanomaista, että voimme kertoa avoimesti kollegoiden läsnä ollessa, ettei keskiviikko-aamulle suunniteltu palaveri onnistu, sillä silloin on varattuna aika työterveyspsykologille. Ja kun ystävä kertoo illanistujaisissa uudesta terapiasuhteestaan, ei vastassa ole yllättyneitä reaktioita vaan tarkentavia kysymyksiä: käytkö psykodynaamisessa vai kognitiivisessa? Saitko lähetteen vai kustannatko terapian itse?

Terapiasta puhutaan keskiluokkaisen kepeään sävyyn, ja sitä terapiassa käyvä asiakaskunta onkin. Terapiasta on tullut osa keskiluokkaista statusta, jonka ulkopuolelle jäävät päihdeongelmaiset ja ne, joiden voimavarat tai taloudellinen tilanne ei anna periksi esterataan, joka pitää läpäistä päästäkseen Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan.

Siksi toivonkin, että päihdepalveluiden asiakkuuden stigmaa onnistuttaisiin vähentämään yhtä tehokkaasti tulevina vuosina, kuin mitä mielenterveys- ja terapiapalveluiden suhteen on nyt onnistuttu. Sillä vaikka työpaikalla voikin puhua terapiasuhteestaan, maininta käynnistä päihdepolilla sisältää edelleen aivan erilaisen klangin. Kahvihuoneen tunnelma voisi äkkiä jäätyä.

Viime vuosina yhä useampi on uskaltautunut puhumaan oman alkoholisuhteensa kanssa kipuilusta julkisesti somessa. Meidän itsereflektiomme tai tsemppipuheemme Instagramissa eivät ehkä auta sitä kotonaan juuri nyt kalsarikännejä vetävää kliinistä alkoholistia, mutta häntäkin auttaa päihdeongelmiin liittyvän stigman rikkominen. Sen normalisoiminen, että ihmiset ovat moniulotteisia olentoja eivätkä psyyke- tai päihdeongelmat tee meistä kenestäkään epäonnistunutta ihmisenä. “Teit virheen, mutta sinä et ole virhe”, sanoo terapeutti Tommy Hellsten Johanna Pohjolan tietokirjassa Isä pullossa.

Silloin kun oma rohkeus on pettää, otan mallia ystävistäni.

”Anteeksi mikä maine?” ystäväni Iris Flinkkilä esitti vastakysymyksen Hesarin toimittajalle, joka tiedusteli häneltä, eikö hän yrittäjänä pelännyt maineensa menevän OnlyFans-sivustolle lataamiensa peppukuvien myötä.

“Jos on ollut joku maine, jonka voi tällä tavalla menettää, en sellaista tarvitse”, Iris totesi. Hurrasin ja hurraan edelleen. Sillä kun yksi ihminen rikkoo stigmaa, se on palvelus meille kaikille muille, jotka vielä keräämme rohkeutta. Oli kyse sitten oman, alastoman kehon julkisesta esittelystä tai päihdeongelmastaan avautumisesta: jos stigmaa on mahdollista vetää turpaan, se tulisi aina tehdä. Ihan kansalaisvelvollisuutena.

Katri Ylinen, Darravapaa-yhteisön toinen perustaja

Katri Ylinen moderoi paneelikeskustelua päihde- ja mielenterveysoikeuksista Päihdepäivien seminaarissa Päihde- ja mielenterveysoikeudet 11.5. klo 14:30-16.30

Riittävät ja saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut on Suomessa turvattu perustuslailla ja kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla kohdelluksi hänen ihmisarvoaan loukkaamatta ja yksityisyyttään kunnioittaen. Lisäksi asiakkaan äidinkieli, vakaumus tai muut yksilölliset tarpeet tulee huomioida sosiaali- ja terveyspalveluissa. Näitä perustavanlaatuisia yksilön oikeuksia muun muassa terveyteen, kattavaan sosiaaliturvaan ja toimeentuloon kutsutaan taloudellisiksi ja sosiaalisiksi (TS) oikeuksiksi.

Mitä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tulisi tietää ihmisoikeuksista? Ainakin se, että kaikilla julkista valtaa käyttävillä viranhaltijoilla, kuten sairaanhoitajilla, nuorisotyönohjaajilla ja sosiaalityöntekijöillä, on velvollisuus edistää ja turvata ihmisoikeuksien toteutuminen omassa työssään. Jokaiselle ihmiselle, kuuluvat ihmisoikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta juurikin arjen kohtaamisissa, kuten sosiaali- ja terveyspalveluissa

Erityisesti marginalisoitujen ihmisryhmien, kuten päihderiippuvaisten ihmisten, tiedetään olevan sosiaali- ja terveyspalveluissa alttiita syrjinnälle. Hoitoon pääsy ei toteudu yhdenvertaisesti, mikäli asiakkaalta vaaditaan esimerkiksi päihteettömyyttä palveluiden saamisen ehtona. Vaikka oikeusturvakeinoja on monia, yksilön pääsy oikeuksiin saattaa olla vaikeaa jälkikäteen. Aikaisemmista kokemuksista johtuen monilla päihdekuntoutujilla voi olla korkea kynnys ottaa yhteyttä auttaviin viranomaisiin esimerkiksi ennakkoluulojen pelossa. Lisäksi asiakkaan tieto omista oikeuksistaan voi olla puutteellista, eikä hänellä ole välttämättä riittävästi voimavaroja prosessin käynnistämiseen ja läpikäymiseen.

Henkilökunnan ihmisoikeusosaamisen vahvistaminen vaatii resursseja työnantajilta, sillä työntekijät tarvitsevat sekä systemaattista ja laadukasta koulutusta perus- ja ihmisoikeuksista että riittävästi aikaa uuden opetteluun. Jokaisen organisaation on erityisen tärkeää myös tunnistaa, millä tavalla taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet ja yhdenvertaisuus toteutuvat eri palveluissa juuri tällä hetkellä eri asiakasryhmien näkökulmista. Vain sen myötä mahdollisiin arjen työssä tapahtuviin ongelmatilanteisiin voidaan tarttua ja marginalisoitujen ihmisten ihmisoikeudet toteutuvat.

Sophia Lawson Hellu

Avustava asiantuntija

Ihmisoikeusliitto

Tule kuulemaan lisää aiheesta Ihmisoikeusliiton seminaariin Sosiaaliset ihmisoikeudet – Mitä ne tarkoittavat sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Päihdepäivillä ke 11.5. klo 12-14.

Sanat eivät koskaan ole vain sanoja – eivätkä valokuvat vain valokuvia. Ne eivät ole viattomia. Ne eivät vain heijasta todellisuutta vaan rakentavat sitä tietynlaiseksi. Ne muokkaavat käsitystämme ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Siksi sanojen ja kuvien käyttö on aina myös vallan käyttämistä ja erityisen paljon valtaa on niitä työkseen käyttävillä, kuten toimittajilla, viestijöillä ja päättäjillä.

On aina syytä harkita huolellisesti, miten sanansa asettaa, mutta erityisen tärkeää omaa vastuuta on miettiä silloin, kun kuvaamme sanoin ja kuvin haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, esimerkiksi päihteiden ja muiden haitallisten riippuvuuksien kanssa kamppailevia.

Sanat eristävät, vieraannuttavat, toiseuttavat, jakavat meihin ja heihin. Ne liimaavat sitkeää häpeää asioihin, joista kenenkään ei kuulu kokea häpeää ja estävät hakemasta apua haitallisiin riippuvuuksiin.

Siksi niiden äärelle on syytä pysähtyä. Tarkkailla, millaisia merkityksiä ne kantavat. Sanojen kuuluu rakentaa, ei repiä. Niitä pitää käyttää vastuullisesti, kasvattamaan ymmärrystä ja myötätuntoa.

Mistä löytää sanameressä se turvallinen poiju, johon kiinnittyä, kun miettii sopivien sanojen valintaa päihteiden käyttävistä ihmisistä puhuttaessa? Itse olen pitänyt ohjenuoranani YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin pysäyttävää pohdintaa, kun hän totesi  jo 2010-luvun alkupuolella sodan huumeita vastaan epäonnistuneen ja huumausaineettoman maailman olevan illuusio ja kannatti huumeiden käytön dekriminalisointia. Annan kirjoitti vuonna 2016 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla vuonna seuraavasti:

Huumeet ovat tuhonneet monta elämää, mutta hallitusten politiikka on ollut vielä tuhoisampaa. Jokainen haluaa suojella perhettään huumeiden vaaroilta. Jos oma lapsi jää koukkuun, haluamme, että häntä kohdellaan apua tarvitsevana potilaana eikä rikollisena.

Ajatus puhuttelee minua, sillä siihen on helppo samastua. Usein on niin, että ymmärrys ja myötätunto heräävät tilanteessa, jossa huomaamme, että elämä on kovin hauras. Tajuamme, että itse kunkin, minun tai sinun, elämä voi murtua. Itse olen muotoillut ajatuksen näin: kenelle tahansa meistä voi koska tahansa tapahtua mitä tahansa.

Siksi mieti: mitä sanoja toivoisit käytettävän itsestäsi tai sinulle rakkaasta ihmisestä? Mitkä sanat loukkaisivat? Mitkä sanat saisivat stigman eli häpeäleiman tarraamaan entistä lujemmin päihteisiin ja muihin riippuvuuksiin, mitkä rakentaisivat ymmärryksen siltoja?

Yhtä moukkaista halventavaa kuin on käyttää rasistista n-sanaa, on kutsua huumeita käyttävää ihmistä narkomaaniksi. Sanat muovailevat vahvasti etenkin nuorten ihmisten käsitystä itsestään, tulevaisuudestaan ja mahdollisuuksistaan. Siksi se ei nyt vaan vetele, että elämänsä alussa olevasta nuoresta käytetään sanaa huumenuori. Varsinkaan, kun tiedämme, että me saamme kovin erilaiset lähtökohdat elämään: toiset köllöttelevät pienokaisesta saakka suojaavien tekijöiden pumpulipedillä, toisille siirtyvät murheet yli sukupolvien jo lapsena.

Olen käyttänyt sanoja työkseni niin toimittajana kuin viestijänä. Kun aloitin opiskelemaan tiedotusoppia Tampereen yliopistossa 1990-luvulla, puhuttiin sellaisesta käsitteestä kuin objektiivinen joukkotiedotus. Oi aikoja, oi termejä. Käsite tarkoitti kutakuinkin sitä, että on olemassa journalismin ulkopuolinen todellisuus, jota objektiivinen tiedonvälitys sitten heijastaa mahdollisimman totuudenmukaisesti. Viestintä olisi ikään kuin puhdasta tiedonsiirtoa lähettäjältä vastaanottajalle.

2020-luvulta katsottuna ajatus tuntuu omituiselta ja naiivilta. Mutta niin se tuntui minusta jo tuolloinkin. Maalaisjärkisesti järkeilin, että myös journalistiset sisällöt ovat aina valintoja. Toimittaja valitsee, ketä haastatella, mitä tietolähteitä käyttää, kenen tarinoita kertoa – ja millainen todellisuus sitä kautta vastaanottajalle hahmottuu. Hän valaisee taskulampun valokeilalla tietyn viipaleen meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Vaikka objektiivisen joukkotiedotuksen käsite on lentänyt historian roskakoppaan, pätevää määritelmässä on yhä se, että journalismin pitää pyrkiä totuudenmukaisuuteen ja ilmiöiden tasapuoliseen käsittelyyn. Vaikeuskerroin on kasvanut nopeasti niin sisältöä tuottavassa kuin sitä vastaanottavassa päässä. Kun soppaan lisätään erilaisten ihmisryhmien yhä kauemmas toisistaan liikkuvat todellisuudet – ne kuuluisat kuplat – disinformaation tietoinen kylväminen, hämmentävä trollaus, provosointi, mielipiteiden ja faktojen sekoittuminen ja tahallinen sekoittaminen harhaanjohtavaksi somemössöksi, on entistä tärkeämpää huomata sisältöjä surffatessaan se, millaisin sanoin ja kuvin meihin yritetään vaikuttaa.

Tätä yritän kertoa kotona nuorelleni, joka on alusta saakka uinut tässä kanavien ja sisältöjen kuohuvassa virrassa toisin kuin oma sukupolveni, joka luki paperisen Hesarinsa aamuisin ja katsoi iltaisin televisiouutiset. Siksi koukkaan hänen Tiktok-virtansa äärelle kyselemään aina sopivan tilaisuuden tullen. Kuka sanoo? Millä sanoilla? Mikä lähde? Mitä ryhmää hän edustaa? Mikä syy hänellä on sanoa noin? Miksi hän käyttää tiettyjä ilmaisuja ja sanoja?

Lukuvinkki: Ehkäisevän päihdetyön verkoston kokoama huoneentaulu päihdeongelmasta ja stigmasta, päihteisiin liittyvistä termeistä ja toimittajille suunnattu huoneentaulu päihteitä käyttävän ihmisen haastattelusta.

Lisää aiheesta: Päihdepäivien seminaari 12 Stigmaa purkavat sanat ja kuvat 12.5. klo 10-12

Minna Hietakangas
Viestintäpäällikkö, Duodecim

Mediassa on, etenkin uutisvuoden hiljaisempina aikoina, helppo törmätä tarinoihin koukuttumisesta. Koukussa ollaan milloin kenkien osteluun, milloin suklaaseen ja milloin uuteen sovellukseen. Harvemmin, mutta lisääntyvässä määrin, löytyy artikkeleita, joissa avataan jonkun toiminnallisen riippuvuuden tunnuspiirteitä. Uudesta ICD-11 tautiluokituksesta löytyy diagnostiset kriteerit rahapeli- ja digipeliriippuvuudelle. Riippuvuus voi syntyä muuhunkin toimintaan kuin pelaamiseen, ja voi hyvin olla, että tutkimustiedon lisääntyessä kriteeristöjä määritellään muillekin toiminnallisille riippuvuuksille.

Riippuvuus voi syntyä mihin hyvänsä asiaan, joka tuottaa mielihyvää. Opimme hakemaan mielihyvää toistamalla toimintaa ja toistamisesta muodostuu tapa. Tavoista on vaikea päästä irti etenkin, jos niiden sisältämällä toiminnalla on opittu hakemaan apua tai huipennusta monenlaisiin tunnetiloihin. Toiminnallisten riippuvuuksien kriteerit kuulostavat aineriippuvuuksia tuntevasta tutulta: toiminnan ensisijaisuus, toleranssin kasvu, vieroitusoireet, laiminlyönnit, salailu, epäonnistuneet kontrolliyritykset jne. Kaikkien riippuvuuksien synnyttämissä aivokemian muutoksissa on myös paljon yhtäläisyyksiä.

Miksi päihde- ja mielenterveystyön tekijöiden tulisi tuntea toiminnallisia riippuvuuksia? Koska apua niihin on järkevää tarjota siellä, missä on paras käytettävissä oleva osaaminen – mielenterveys- ja päihdepalveluissa. On myös hyvä muistaa, että ainakin ruokaan ja syömiseen liittyvän riippuvuuden kohdalla raja aineriippuvuuksiin on häilyvä. Riippuvuuskäyttäytyminen on toimintamalli, joka siirtyy helposti asiasta toiseen; päihteistä irti pyrkivä koukuttuu pelaamiseen tai nettipornoon. Olisi siis tunnettava myös toiminnallisia riippuvuuksia, jotta voitaisiin tukea kokonaisvaltaisesti irrottautumista riippuvuuskäyttäytymisestä.

Kevään Päihdepäivien ilmaisohjelmaan kuuluva ”Toiminnalliset riippuvuudet – mistä on kysymys” -miniseminaari nostaa esiin erityisesti ruokaan ja syömiseen sekä seksiin liittyvät riippuvuudet. Näiden esimerkkien kautta tarkastellaan riippuvuutta, hallitsemattoman toiminnan tunnusmerkkejä ja digitalisaation vaikutusta. Toiminnallisten riippuvuuksien näkyminen Päihdepäivillä entistä vahvemmin on toivottavasti askel kohti tulevaisuutta, jossa tuemme irrottautumista ei vain tietyistä aineista tai tavoista, vaan koko riippuvuuskäyttäytymisen toimintamallista.

Jarkko Järvelin

Kehittämispäällikkö

Sovatek-säätiö

Matti on jo pidempään taistellut jaksamisen kanssa, hänen mielialansa vaihtelevat ja ahdistus painaa rintaa. Hän toteaa tarvitsevansa apua. Matti hakeutuu työterveyshuollon ammattilaisen puheille ja myöhemmin pääsee psykoterapiaan. Elämän eri osa-alueita tutkitaan yhdessä terapeutin kanssa ja etsitään keinoja ahdistuksen käsittelyyn. Terapia kestää vuoden. Tänä aikana rahapelaaminen ei tule kertaakaan puheeksi. Matti on pelannut nettikasinoja lähes koko aikuisuuden, velkaa on kerääntynyt, eivätkä läheiset tiedä todellista tilannetta.

Tämä tarina ei ole tavaton. Me Peluurin asiakastyöntekijät kohtaamme säännöllisesti pelaajia, jotka ovat hakeneet apua esimerkiksi unettomuuteen, masennukseen, parisuhdeongelmiin, taloushuoliin tai päihdeongelmaan, mutta rahapelaaminen ei ole tullut puheeksi. Tai vielä surullisempaa: pelaaja on kerännyt rohkeutensa ja kertonut ammattilaiselle peliongelmasta, mutta tätä ei ole otettu vakavasti, ja asiakas ei ole tullut kuulluksi.

Meillä Suomessa on kovin myönteinen rahapelikulttuuri ja rahapelejä pelataan paljon. Samanaikaisesti pelihaitoista puhutaan vähän. Siksi on inhimillistä, että peliongelmaa ei tunnisteta tai sitä ei mielletä vakavaksi ongelmaksi. Ei ole olemassa ”tyypillistä pelaajaa”, eikä peliongelmaa voi nähdä päällepäin. Pelaaja pyrkii pitämään pelaamisen tuomia ongelmia piilossa ja koettaa ratkaista niitä itsenäisesti. Häpeä, syyllisyys ja ristiriitaiset ajatukset tekevät asiasta vaikeasti käsiteltävän. Pelaaja itsekään ei välttämättä ymmärrä miksi lopettaminen on niin vaikeaa, vaikka tiedostaa pelaamisen järjettömyyden. Lue lisää teemasta Peluurin sivuilta: Miksi pelaamiseen jää koukkuun.

Tämän takia meidän ammattilaisten olisi äärimmäisen tärkeää ottaa rahapelaaminen puheeksi ja antaa asiakkaalle mahdollisuus tutkia suhdetta pelaamiseen yhdessä toisen kanssa. Meidän ei tarvitse ymmärtää pelaamista, eikä meillä pidä olla valmiita vastauksia. Riittää, kun rakennamme luottamuksellista ilmapiiriä, jossa on mahdollista puhua pelaamisesta rehellisesti ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta. Tämä mahdollistaa muutosprosessin käynnistymisen. Ja tämänhän me kaikki ihmisten parissa työskentelevät osaamme! Jos kaipaat tukea peliongelman puheeksiottoon tai työskentelyyn ongelmallisesti pelaavan kanssa, löydät oppaita ja tukimateriaaleja Peluurin sivuilta.

Matin terapiasta on jo aikaa ja pelaaminen on ollut vaihtelevaa. Tilanne on kuitenkin ollut vakava, Matti on ollut masentunut, ja keskittyminen töihin on heikentynyt. Syksyllä hän päätti kertoa kaiken avopuolisolle, vaikka kertominen pelotti todella paljon. Yhdessä he ottivat yhteyttä auttavaan tahoon, ja nyt tilanne näyttää jo paljon valoisammalta. Tukea saatuaan Matti on pystynyt olemaan pelaamatta. Häntä harmittaa, että psykoterapian aikana pelaaminen ei tullut puheeksi. Hän näkee nyt pelaamisen olleen kuin liima, joka on estänyt muutosta elämän kaikilla osa-alueilla.

Muistetaan kysyä rahapelaamisesta!

Koulutusta rahapelaamisen puheeksiotosta tarjoavat:
- EHYT ry

- Peliklinikka ja Aluetuki
- Pelituki

Tule saamaan lisää vinkkejä rahapelaamisen puheeksiottoon Päihdepäiville Rahapelaaminen puheeksi-seminaariin 11.5. klo 12–14. Lue lisää: www.ept-verkosto.fi/paihdepaivat/#ohjelma

Saara Salmenmaa, Peluurin asiakastyöntekijä

Morjesta! Tiedätte varmaan, että kannabiksen polttaminen on laitonta. Tehdäänkö sopimus, että jos poltitte, niin ette polta enempää? Joskus rikokseen puuttuminen tapahtuu neuvonnan ja kehottamisen kautta.

Liikumme osan työvuoroista kesäisin polkupyörillä. Valvomme järjestystä ja turvallisuutta sekä vaihdamme kuulumisia ihmisten kanssa puistoissa, rannoilla - yleisillä alueilla, jossa ihmiset viettävät aikaa. Kiinnitämme erityistä huomiota nuoriin. Pyörillä ilmestymme yllättäen ihmisten pariin ja on enempi sääntö kuin poikkeus, että työvuoron aikana kohtaamme kannabista polttavan ihmisen. Näin kävi myös viime kesänä.

Tunnistin kannabiksen hajun kollegani kanssa lähes tyhjässä puistossa, kun olimme palaamassa työvuoron lopulla Pasilaan Näimme kolme miestä kävelemässä hiljalleen puiston poikki ja kaarroimme pyörillä juttusille. Poliisille tyypillinen kysymys-vastaus -keskustelu lähti käyntiin. ”Hei, tässä haisee kannabis. Kuka teistä on polttanut?” ”Ei olla poltettu”, kuului yhden miehen tiukkasävyinen vastaus. Lyhyen mietinnän jälkeen kolmikosta toinen sanoi polttaneensa. Keskusteltiin kolmikon kanssa poliisin tehtävästä sekä kannabiksen sosiaalisista haitoista ja terveysriskeistä. Selvisi, että kannabiksen käytön myöntänyt henkilö opiskeli luottamusta edellyttävällä alalla. Todennäköistä olisi, että opinnot päättyvät, jos hän jää kiinni huumausaineen käyttörikoksesta.

Huumausaineen käyttörikoksia tulee Helsingissä poliisille usein vastaan. Osa niistä paljastuu, kun henkilö otetaan jostain muusta syystä kiinni ja tarkastuksen yhteydessä löytyy pieni määrä kannabista. Poliisin toimenpiteet kohdistuvat enemmän sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleviin ja esivallan käyttämiseen kuuluu aina harkinta toimenpiteiden suhteellisuudesta tavoiteltuun päämäärään nähden. Voidaan kysyä, mitä hyötyä on varattomalle päihderiippuvaiselle kirjoitetusta käyttörikossakosta? Ohjeistuksessa korostetaan hoitoonohjausta, jonka myötä sakon voi välttää. Sakot eivät sairauksia paranna, mutta erityinen merkitys on käyttörikoksen esitutkinnalla silloin, kun osallisena on alaikäinen tai kyseessä on esim. laajempi rikoskokonaisuus. Tarkat prosessit ja merkinnät järjestelmissä ovat edellytys tiedon liikkumiselle, osallisten oikeusturvalle ja laadukkaalle yhteistyölle mm. sosiaaliviranomaisen kanssa.

Puistossa kävellyt opiskelija ei saanut sakkoa. Luottamusta herätti hänen tunnustus. En usko, että sakottaminen ja opiskelupaikan menettäminen olisivat positiivisesti vaikuttaneet hänen päihteiden käyttöön. Uskon, että luottamuksen osoitus ja keskustelu antoivat laajemman näkökulman kannabiksen polttamisen hyötyihin ja haittoihin.

Heikki Mäkiprosi
Vanhempi konstaapeli
Helsingin poliisilaitos

Päihdepäivien seminaarissa Kannabis – Näkökulmia kannabiksen laillisen aseman muuttamiseen pohditaan kannabisteema eri näkökulmista ja viimeisen tutkitun tiedon pohjalta. Osallistuja osaa seminaarin tuloksena muodostaa oman käsityksensä kannabiksenkäytön vapauttamisesta esitettyihin näkemyksiin ja ottaa kannabisasiaan kantaa vankemmalla asiantuntijatiedolla kuin aiemmin. Lue lisää: https://www.ept-verkosto.fi/paihdepaivat/#ohjelma