- Tapahtuma: Porin Asunnottomien yön -tapahtuma 17.10. klo 18.30 alkaenAsunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä Eetunaukiolla Porissa. Vuoden 2023 teemana on: ”Kenelle kaupunki kuuluu?”.
- Tapahtuma: Elävä kirjasto Porissa tiistaina 10.10. klo 16.00 – 19.00Osana Porissa järjestettävää Kaikkien kaupunki -kampanjaa, järjestetään Elävä kirjasto -tapahtuma.
- Koulutus: Miten kohdata päihteitä käyttävä tai sekavasti käyttäytyvä ihminen? Pori ke 11.10. klo 8.30-10.00 ja to 12.10.14.30-16.00.Osana Porissa järjestettävää Kaikkien kaupunki -kampanjaa, järjestetään kaksi samansisältöistä koulutusta päihteitä käyttävän henkilön kohtaamisesta.
- Blogi: Stigma ja ihmisarvoMikä on inhimillisyyden hinta tai elämän arvo? Mikä oikeuttaa arvottamaan yhden elämän suhteessa toiseen? Tänään 31.8. vietämme kansainvälistä huumekuolemien ehkäisypäivää, jolloin nostamme esiin niiden ääntä, jotka jäävät muuten kuulumatta. Huumeisiin kuollaan nuorena Yliannostukset ovat yksi merkittävimmistä nuorten kuolinsyistä. Suomessa huumeisiin kuollaan huomattavasti (keskimäärin noin kymmenen vuotta) muita Pohjoismaita varhaisemmin. Valitettavasti EMCDDA:n tietojen mukaan …
- Blogi: Savuton Suomi – mahdollinen tehtäväTupakkalain tavoitteena on savuton ja nikotiiniton Suomi vuonna 2030. Aikataulu on tiukka, joten tavoitetta kohti on mentävä konkreettisilla, yhdessä sovituilla toimilla ja menetelmillä. Savuton Suomi on ”mission possible”, mahdollinen tehtävä. Savuton Suomi 2030 -verkosto oli alun perin talkoohengessä aloitettu hanke, mutta se on saanut aikaan hämmästyttävän paljon. Verkosto on herättänyt keskustelua ja tehnyt …
- Artikkeli: EPT-verkosto olisi toivonut hallitusohjelmalta vahvempia toimia huumekuolemien ehkäisemiseksi.Tärkeä ehkäisevä työ sekä muut hallitusohjelmassa mainitut toimet vaikuttavat vasta pidemmän ajan kuluessa ja paheneva tilanne huumeita käyttävien ihmisten keskuudessa jatkuu yhä. Siksi olemme huolissamme tilanteesta, kun ohjelmasta ei löydy kirjauksia haittojen vähentämiseksi huumeita käyttävien ihmisten tilanteen parantamiseksi. Tarvitaan toimia nyt heti, jos halutaan, että huumekuolemat vähenevät, HIV-tartuntojen määrä saadaan laskuun ja voimme varautua synteettisten opioidien mahdolliseen Suomeen tuloon.
- Artikkeli: EPT-verkosto vakiinnutti asemansaEHYTin koordinoimaan Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostoon kuuluu tällä hetkellä 63 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Vuonna 2022 EPT-verkosto saavutti tärkeän askeleen päästessään jäseneksi STM:n Kansanterveyden neuvottelukunnan mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusasioiden jaostoon.
- Blogi: Huumeiden vastainen päivä 26.6.Maailmalla on paljon toimivia malleja huumehaittojen ja -kuolemien ehkäisyyn. Osa niistä sopii Suomen tilanteeseen ja osasta voimme oppia. Lisäksi joihinkin ongelmiin tulee etsiä uusia ratkaisuja. Ratkaisuja ja vaihtoehtoja on tarjolla, tarvitsemme vain tahtotilaa niiden toteuttamiseksi.
- Blogi: Emme halua viinejä ruokakauppoihin, eikä niitä sinne tarvitaYhtälö menee todennäköisesti nimittäin näin: Viinien vähittäismyynnin tuominen ruokakauppoihin merkitsee väistämättä ja ennen pitkää myös väkevien alkoholijuomien tuloa ruokakauppoihin. Tarjonnan lisääntyminen lisää päihteiden kulutusta. Ja lopulta: kasvava kulutus lisää päihdehaittoja, joista eniten ja nopeimmin kärsivät päihderiippuvuuteen sairastuneet ja heidän läheisensä.
- Blogi: Välitetään nuorista – ei välitetä heille alkoholiaAlaikäiselle ei tarvitse välittää päihteitä, vaikka se tuottaisikin nuorelle pettymyksen. Nuoren päihdekokeilut voivat liittyä sosiaaliseen paineeseen, kokeilunhaluun, itsenäistymiseen tai muihin tekijöihin. Aiheesta kannattaa keskustella nuoren kanssa ja haastaa nuorta pohtimaan sitä, onko päihteiden käyttö sittenkään välttämätöntä.
- Artikkeli: Päihdepäivät: Uuden äärellä – Menetelmiä ja kohtaamisia ”–Tutustuttuani Päihdepäiviin olen huomannut, että täällä on valtavasti osaamista ja tärkeää asiaa. Mielestäni olisi tärkeää, että myös ihmiset, jotka eivät työskentele päihdetyön kentällä kävisivät joskus kuuntelemassa. Uskallan väittää, että lähes jokaisen ihmisen lähipiirissä on joku ihminen, jota päihteet jollain tapaa koskettavat”, Helena Pöllänen kertoo. Päihdepäivien teemana vuonna 2023 oli Uuden äärellä – Menetelmiä …
Lue lisääArtikkeli: Päihdepäivät: Uuden äärellä – Menetelmiä ja kohtaamisia
- Blogi: Maailma tarvitsee ruokaa, ei tupakkaaTupakka, maissi, vehnä ja tomaatti – miten ne liittyvät tosiinsa? Yksinkertaisesti siten, että niiden kaikkien tuottaminen vaatii viljelysmaata. Maailman tupakatonta päivää 31.5. vietetään tänä vuonna teemalla ”Ruokaa, ei tupakkaa.” Tupakkaa viljellään yli 120 maassa. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että tupakan viljelyyn käytetään noin 4 miljoonaa hehtaaria maata, mikä vastaa Ruandaa suurempaa aluetta. …
- Tiedote: Kaikkien kaupunki -kampanja jalkautuu Porin keskustaanPorin kaupunki on valittu vuodeksi 2023 Kaikkien kaupunki -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on tuoda näkyväksi sitä, miten erilaiset ihmiset kaupunkia käyttävät. Kampanjan pääviikkoa vietetään 9.–17. lokakuuta, joka päättyy Asunnottomien yön -tapahtumaan.
- Tiedote: Läheisten päihteiden käyttö ja mielenterveyden haasteet huolettavat suomalaisiaPäihteiden käyttö horjuttaa koko perheen hyvinvointia. Tuore kysely osoittaa, että kolmasosa suomalaisista on huolissaan läheisen päihteiden käytöstä tai mielenterveyden haasteista. Huoli kuormittaa erityisesti alle 35-vuotiaita heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia naisia. Palveluissa tulee huomioida myös läheisten jaksaminen ja kehittää yhteistyötä ammattilaisten kanssa.
- PÄIHDEPÄIVIEN KÄVIJÄHAASTATTELU: TAINA HEININEN-REIMI”Kokemukseni Päihdepäivistä ovat olleet hyviä ja mieleen jääviä. Teen perinteisesti muistiinpanoja ja minulla on edelleen tallessa menneiden Päihdepäivien muistiinpanoja, joihin palaan aina aika ajoin. Päihdepäiviltä jäänyt tieto on jäänyt ainakin itselläni elämään ja ajattelisin, että kun ihmiset puhuvat omista kokemuksistaan tai kertovat omasta asiantuntijuudestaan, että se siitä on aina mielenkiintoista kuulla” –Taina Heininen-Reimi.
- PÄIHDEPÄIVIEN PUHUJAHAASTATTELU: HEIKKI MÄKIPROSI”Mielestäni ratkaisut löytyvät palvelujärjestelmästä, että saataisiin avun tarpeessa olevat ihmiset tuen piiriin. Se hyöty, että poliisina sanotaan, että joku on väärässä ja jonkun tulee toimia toisin, on saavutettu jo aikapäivää sitten. Tuomitseminen toimii lainkuuliaiselle ihmiselle, jolla on hyvät edellytykset ymmärtää asia ja muuttaa toimintatapojaan, mutta marginaaliryhmien parissa toimiessa on hyvä ymmärtää se, ettei …
- PÄIHDEPÄIVIEN PUHUJAHAASTATTELU: JENNY KAASINEN-WICKMAN JA SATU KIVINEN”Minulla on ollut tapanani sanoa koulutuksissa, että jos ihmiselle ei löydy muualta paikkaa, niin kadulta löytyy. Se katu on kova ja vie mukanaan. Miksi meidän pitää päästää asiat siihen pisteeseen, että ihmiset joutuvat kadulle, kun se paikka pitäisi löytyä yhteiskunnasta? Mikään koulutusaste tai lompakon paksuus ei suojele päihdesairaudelta. Meillä on paljon hyvää näyttöä siitä, mikä toimii. Kysymys kuuluu, miksi asioille ei tehdä mitään.” – Jenny Kaasinen Wickman, Tukialus-hanke
- Järjestöt vetoavat: Nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuuttaHyvinvointivaltion keskeinen elementti on sen ensimmäisessä sanassa: hyvinvointi. Poliittista päätöksentekoa tulee ohjata sellaiset toimet, jotka vahvistavat ja tukevat kansalaisten turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Siksi me järjestöt vetoamme, että nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.
- PÄIHDEPÄIVIEN KÄVIJÄHAASTATTELU: MIRKA VAINIKKA ”Irti Huumeista ry hyödyntää Päihdepäiviä henkilöstökoulutuksena. Lisäksi tilaisuus on ainutlaatuinen paikka jakaa tietoa, verkostoitua sekä pohtia sitä, miten suomalaista huumepolitiikkaa tulisi kehittää. Odotan tulevilta Päihdepäiviltä eniten kohtaamisia, ihmisiä – sitä että päästään koronan jälkeen takaisin normaaliin Päihdepäivä-moodiin. Odotan tietoa, seminaareja, sitä että ikään kuin tuuletetaan ajatuksia ja vaihdetaan tietoa.”
- PÄIHDEPÄIVIEN JÄRJESTÄJÄHAASTATTELU: MERI LARIVAARA”Ihmisen näkökulmasta päihde- ja mielenterveyden häiriöt usein koskettavat toisiaan. Ylipäänsä mielenterveyden häiriöt altistavat päihdehäiriölle ja päinvastoin. Mielenterveyden edistäminen ja ehkäisevä päihdetyö ovat hyvin samantyyppisiä silloin, kun pyritään vahvistamaan yksilössä tiettyjä ominaisuuksia, mitkä tukevat päihteetöntä elämää sekä hyvää mielenterveyttä” –Mieli ry:n strategiajohtaja Meri Larivaara MIELI ry Päihdepäivien yhteistyössä Päihdepäivät on vuodesta 1994 järjestetty koulutustapahtuma …
Lue lisääPÄIHDEPÄIVIEN JÄRJESTÄJÄHAASTATTELU: MERI LARIVAARA
- PÄIHDEPÄIVIEN PUHUJAHAASTATTELU: SANNA KAILANTOHuumausaineisiin liittyvät kuolemat ovat olleet pitkään nousussa. Huumekuolemien ehkäisyn asiantuntijaryhmä HEAR etsii ratkaisuja kuolemien vähentämiseksi. Aihetta käsitellään myös Päihdepäivillä työryhmän seminaarissa ”Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä”. Mutta mistä seminaarin nimi tulee? Kuinka huumekuolemia voidaan ehkäistä? Tähän vastaa THL:n erityisasiantuntija Sanna Kailanto. Mikä sai sinut kiinnostumaan huumekuolemien ehkäisystä? ”Huumekuolemat ovat …
- Kannanotto: Emme hyväksy verkkoväkivaltaa ja kiusaamistaEmme hyväksy järjestömme työntekijöihin, vapaaehtoisiin, kokemusasiantuntijoihin tai luottamushenkilöihin kohdistettuaverkkoväkivaltaa. Tuomitsemme maalittamisen, trollauksen, kiusaamisen ja uhkailun yksiselitteisesti.Tarvittaessa voidaan ryhtyä rikoslain mahdollistamiin toimiin järjestön toiminnassa mukana olevien ihmisten turvallisuudenvarmistamiseksi. Mikäli rikollista toimintaa havaitaan, voidaan asiasta tehdä rikosilmoitus poliisille.Laiton uhkaus on virallisen syytteen alainen rikos silloin, kun uhkaus kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä taijulkisen luottamustehtävänsä vuoksi, riippumatta …
Lue lisääKannanotto: Emme hyväksy verkkoväkivaltaa ja kiusaamista
- Tiedote: Alkoholipoliittisissa päätöksissä katse lapsiin ja perheisiinAlkoholipolitiikan tarkoitus on vähentää alkoholin käyttäville henkilöille, heidän läheisilleen, muille ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia ongelmia ja haittoja. On olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että alkoholin saatavuuden rajoittaminen on tehokkain keino kulutuksen ja haittojen vähentämisessä. Tällä hetkellä kaupan ala ajaa voimakkaasti saatavuuden lisäämistä vaatimalla viinejä myytäväksi päivittäistavarakauppoihin. Asiantuntija-arvioiden mukaan muutos toisi mahdollisesti ruokakauppoihin myös väkevät …
Lue lisääTiedote: Alkoholipoliittisissa päätöksissä katse lapsiin ja perheisiin
- Tapahtuma: Miten kohdata päihteitä käyttävä tai sekavasti käyttäytyvä ihminen? Pori ke 12.4. klo 12.30-14.00 ja 14.30-16.00.Osana Porissa järjestettävää Kaikkien kaupunki -kampanjaa, järjestetään kaksi samansisältöistä koulutusta päihteitä käyttävän henkilön kohtaamisesta.
- Blogi: Vähentävätkö alkoholittomat tuotteet alkoholin kulutusta Suomessa?Alkoholittomat tuotteet täyttävät kauppojen hyllyjä, mutta kuka niitä ostaa? Voidaanko alkoholittomilla tuotteilla vähentää alkoholin käyttöä ja siitä aiheutuvia haittoja?
- Artikkeli: EPT-verkostoon on liittynyt kolme uutta järjestöäEhkäisevän päihdetyön järjestöverkostoon on hyväksytty kolme uutta järjestöä. Verkostossa on nyt 63 järjestöä.
- Työpaikat: Viestinnän asiantuntija EPT-verkoston koordinaatioyksikköönOletko jo kokemusta kerännyt viestinnän ja vaikuttamisen osaaja, jota kiinnostaa työ ehkäisevän päihdetyön ja hyvinvoinnin eteen? Tule meille töihin! Haemme viestinnän asiantuntijan vanhempainvapaan sijaista. Työ sijoittuu Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostoa (EPT-verkosto) koordinoivaan yksiköön.
- Hanki edullisempi ennakkolippusi Päihdepäiville 1.2.-1.3.Päihdepäivät on Suomen suurin päihdeaiheinen koulutustapahtuma sosiaali- ja terveysalan osaajille. Tapahtuma järjestetään Helsingin Kulttuuritalolla 10.-11.5.2023. Tapahtumassa on 16 erilaista seminaaria ja työpajaa sekä laaja messuosasto.
- Blogi: Huumekuolemien ehkäisyyn on tartuttava ripeästiJokainen huumekuolema on turha ja aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä. Keinoja muuttaa tilannetta on, nyt vain tarvitaan päätöksiä.
- Työpaikat: Päällikkö EPT-verkoston koordinaatioyksikköönOletko kiinnostunut verkostotyöstä ja vaikuttamisesta, onko sinulla osaamista kansalaiskampanjoista? Tule meille töihin! Etsimme päällikön vanhempainvapaan sijaista.
- Ei viinejä ruokakauppoihin – myynnin vapauttaminen toisi lukuisia haittojaEduskuntavaalien alla on julkiseen keskusteluun noussut ajatus alkoholin myynnin laajentamisesta niin, että viinejä voisi jatkossa ostaa ruokakaupasta. Myynnin laajentamisen taustalla on sekä poliittisia tahoja, että elinkeinoelämän toimijoita. Terveyttä- ja hyvinvointia edistävät järjestöt ovat huolissaan alkoholin myynnin laajentamisesta.
- Eduskuntavaalikampanjan tavoitteena hyvinvoinnin edistäminen ja päihdehaittojen vähentäminenEHYT ry ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto kampanjoivat teemalla ”Maailman onnellisin maa, jossa päihdeongelma koskettaa jokaista”.
- Artikkeli: Viinejä toivotaan ruokakauppoihin, mutta mitä negatiivisia vaikutuksia sillä olisi?Viinejä ajetaan ruokakauppoihin yhä näkyvämmin, ja samalla ratkaisun haittoja vähätellään. Tutkimukset kertovat selvästi, että alkoholin kulutus, sairaalajaksot ja kuolemat lisääntyisivät. A-klinikkasäätiö on koonnut viisi faktaa: näin käy, jos viinit tulevat ruokakauppoihin.
- Blogi: pääkalloja, promilleja ja pingviinejä
Pääkallokelit ovat täällä taas. Nimitys on osuva, sillä jalankulkijan liukastuessa isku kohdistuu usein päähän. Vaikka raajojen vammat ovat yleisimpiä seurauksia kaatumisesta, niin päähän osuneet iskut huolestuttavat aina erityisesti. Pahimmillaan seurauksena saattaa olla vakava aivovamma. Tätä toki haluamme välttää kaikin keinoin, sillä ovathan aivot tärkein pääomamme.
Voiko liukastumisia estää? Aina ei, mutta usein kyllä. Hyvät (nasta)jalkineet, liukuesteet, yleinen varovaisuus, hiekoitukseen panostaminen, reittivalinta, kiireen välttäminen. Siinä tärkeä muistilista. Mutta mitä muuta?
- Tapahtuma: EHYT ry:n ja EPT-verkoston vaalikahvitilaisuus verkossa 8.2.
Tervetuloa EHYT ry:n jäsenten ja EPT-verkoston yhteisille vaalikahveille Teamsissä 8.2. 2023 klo 9.30-10.15
EHYT ry:n viestintäpäällikkö Päivi Tiittanen esittelee tilaisuudessa EHYTin ja EPT-verkoston yhteisen eduskuntavaalikampanjan materiaaleja ja teemoja, jotka kootaan jälleen sloganimme ’Suomi on maailman onnellisin maa’ alle.
Tämän jälkeen kuulemme EPT-verkoston puheenjohtajan ja Koulutus Elämään Säätiön toiminnanjohtajan Sami Teikon kommenttipuheenvuoron. Lopuksi keskustelemme ja ideoimme yhdessä, miten eduskuntavaalikampanjan viestejä voitaisiin kevään mittaan levittää eri alueilla ja kohderyhmissä, esimerkiksi mielipidekirjoitusten, sosiaalisen median ja muun vaalityön kautta.
- Artikkeli: Somessa kokemuksia Tipattomasta ja mocktail-vinkkejäMoni lähtee Tipattomalle vuoden alussa varmana siitä, ettei tule käyttämään alkoholia koko kuukauteen. Mutta entä jos joku tyrkyttää alkoholia? Tähän vinkkejä antaa viime vuonna Tipattoman kumppanina toiminut Darravapaa videolla.
- Blogi: Tipaton edistää myös rintaterveyttäOletko tullut ajatelleeksi, että tipattomalla tammikuulla ja rintaterveydellä on yhteys? Alkoholi voi vaikuttaa rintasyöpään sairastumiseen. Runsas alkoholinkäyttö on riskitekijä kaikenikäisille, eikä rintasyövän suhteen ole olemassa turvallista annosrajaa. Tämän vuoksi suositellaan mahdollisimman vähäistä alkoholin käyttöä.
- Tipaton-webinaari: webinaaritallenne katsottavissa 2 viikon ajan
EPT-verkosto järjesti Tipaton-webinaarin torstaina 19.1. EPT-verkoston koordinaatioyksikön päällikkö Annika Eloranta kertoi Tipaton-kampanjan historiasta. Asiantuntija Kim Kannussaari haastatteli Alko Oy:n tuoteviestintäpäällikköä Taina Vilkunaa alkoholittomien juomien suosiosta ja trendeistä.
Webinaaritallenne on katsottavissa kahden viikon ajan (19.1.- 2.2. klo 16 saakka)
- Blogi: Lappeenranta oli vuonna 2022 Kaikkien kaupunki -kampanjan kohdekaupunkiLappeenrannassa kampanjaan liittyviä toimia tehtiin koko vuoden 2022 ajan. Julkaistiin blogikirjoituksia, järjestettiin tapahtumia ja koulutuksia, joihin osallistui mukavasti kuntalaisia.
- Artikkeli: Turvallisesti mökillä myös talvella, muistuttaa Tapaturmapäivän kampanjaTalvisin mökkeily tuo turvallisuuteen omat riskinsä, ja niihin on hyvä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi pimeys vaikeuttaa mökkipihalla kulkemista, jolloin liukastumisen vaara kasvaa. Päihteet lisäävät tapaturmien riskiä. Tapaturmapäivän kampanja muistuttaa huolehtimaan turvallisuudesta vapaa-ajan ympäristöissä, kuten mökillä.
- Blogi: Tipaton ja sober curiousTipattoman tammikuun alkamisen saattaa huomata mediassa, somessa ja esimerkiksi baarien tarjonnassa. Alkuvuoden hyvinvointivinkkien seassa saattaa olla paljonkin alkoholin vähentämiseen liittyviä teemoja ja vinkkejä, mikä sopii hienosti uuden vuoden jälkeiseen aikaan.
Tipattomalla tammikuulla on pitkät perinteet, ja suomalaisista aikuisista alkoholia käyttävistä sitä viettää joka kuudes. Yleisin syy tipattomuuteen on halu edistää omaa hyvinvointia ja terveyttä, mutta moni viettää tipatonta myös perinnesyistä. Neljännes tipatonta viettävistä haluaa gallupkyselyn mukaan haastaa itsensä, eli kokeilla raittiutta ainakin kuukauden.
- Artikkeli: Tipaton tammikuu jalkautui Tampereelle 9.1.EHYT ry järjesti Tampereella toimivien ehkäisevän päihdetyön toimijoiden kanssa Tipattoman tammikuun tempauksen Kauppakeskus Ratinassa maanantaina 9.1.2023 klo 13-16. Myös muut EHYT ry:n aluetoimistot järjestävät tempauksia Suomen eri kaupungeissa.
- Artikkeli: Filha ry on EPT-verkoston kuudeskymmenes järjestöFilha ry on hyväksytty Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston jäseneksi. Verkosto on toiminut EHYT ry:n alaisuudessa vuodesta 2012 ja se on kasvanut vuosi vuodelta. Filha on verkoston kuudeskymmenes järjestö.
- Koulutus: Tipaton-webinaari to 19.1. klo 14-15
Tipattomaan tammikuuhun liittyy nykyisin entistä kiinteämmin myös alkoholittomat juomat, eli halutaan myös makunautintoja.
Järjestämme kaikille Tipattomasta kiinnostuneille tunnin webinaarin, jossa kerrotaan Tipattomasta yleisesti sekä haastatellaan asiantuntijaa alkoholittomista juomista.
- Artikkeli: Päihdepäivät järjestetään tulevaisuudessa joka toinen vuosiPäihdepäivät järjestetään seuraavan kerran läsnätapahtumana Helsingin Kulttuuritalolla 10.-11.5.2023. Tämän jälkeen tapahtuma pitää välivuoden, ja palaa jälleen uudella ilmeellä ja uusilla sisällöillä vuonna 2025.
- Artikkeli: Tipaton 2023 on täällä! Olethan sinäkin mukana? – Lähde mukaan Tipattomalle
Oletko pohtinut voisiko alkoholin tilalle löytyä uusia tottumuksia ja tapoja? Lähde mukaan Tipattomalle!
Onko Tipattoman tammikuun vietto sinulle tuttua jo? Vai oletko aina halunnut kokeilla miten se sujuu? Lähde mukaan Tipattomalle ja kerro kokemuksistasi myös somessa hashtagillä #tipaton
Tipattoman tammikuun hyötyjä ovat esimerkiksi terveyden kohentuminen, rahansäästö, verenpaineen lasku, liikunnan lisääntyminen, unen laadun parantuminen, seksuaalisen halukkuuden lisääntyminen, mielialan kohentuminen sekä stressihormonien määrän väheneminen, jne.
- Tiedote: Naiset viettävät Tipatonta useammin kuin miehet – terveys paras motivaattori
EHYT ry:n Kantar TNS OY:llä tehdystä kyselystä käy ilmi, että alkoholia käyttävistä kansalaisista 15 prosenttia vietti Tipatonta tammikuuta vuonna 2022. Tipaton on yhä enemmän naisten suosiossa, sillä useampi nainen kuin mies vietti tipatonta.
Eri-ikäisistä varsinkin alle 25-vuotiaat ja 35–49-vuotiaat pitivät alkoholin käytöstä taukoa kuukauden verran, kun vielä muutama vuosi sitten Tipattoman vietto oli suosituinta eläkeläisten ja yli 65-vuotiaiden keskuudessa. Tuolloin naiset ja miehet olivat tasaväkisiä tipattoman vietossa.
- Blogi: Tipattoman tammikuun siivellä nikotiinittomuuteenTipaton tammikuu on pian täällä! Uusi vuosi on uusi alku, tietää moni tupakoiva. Nikotiiniriippuvuudesta irtautuminen tuntuu monen mielestä luontevalta juuri vuoden alussa – ja se onkin todennäköisesti yksi uudenvuodenlupausten kestosuosikeista. Nikotiiniriippuvuus voi kuitenkin olla hyvin voimakas ja pelkän lupauksen voimalla siitä voi olla vaikeaa päästä eroon. Älä jää yksin asian kanssa, sillä valmistautumalla hyvin, sinulla on parempi mahdollisuus onnistua.
- Artikkeli: Anna lapselle raitis joulu -kampanja muistuttaa vanhempien vastuusta lapsen juhlatunnelman takaamisessa
Anna lapselle raitis joulu -kampanja muistuttaa päihteiden käytön seurauksista sekä vanhempien vastuusta lapsen turvallisen ja terveellisen juhlatunnelman takaamisessa. Kampanjan ilme pysäyttää pohtimaan lapsen murtuneita kokemuksia ja muistoja. Valtakunnallisen kampanjan järjestäjät vetoavat kaikkiin aikuisiin, jotta he antaisivat lapsille raittiin joulun – juhlan, joka tarjoaa turvallista ja vastuullista seuraa. Moni EPT-verkostoon kuuluva järjestö on mukana kampanjassa.
Paras lahja lapselle on iloinen yhdessäolo turvallisten aikuisten seurassa. Annetaan tänäkin vuonna jokaiselle lapselle raitis joulu!
- Koulutus: Mitä tapahtuu lasten ja nuorten ehkäisevälle päihdetyölle, kun sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu? Webinaari ti 13.12. klo 13-15
Hyvinvointialueiden perustaminen luo päihdetyön lakisääteisiin tehtäviin uuden hallintotason, minkä vuoksi syntyy myös kokonaan uusia yhdyspintoja yhteistyölle järjestöjen ja yksityisen sektorin kanssa. Mitä tämä tarkoittaa lasten ja nuorten parissa tehtävälle ehkäisevälle päihdetyölle? Mitä kehittämismahdollisuuksia ja uusia tilaisuuksia yhteistyölle muutos tuo mukanaan? Mitkä asiakasryhmät sote-uudistuksen rajapinnoilla ovat vaarassa jäädä näkymättömäksi suurien muutoksien keskellä?
- Artikkeli: Awareness Week on Alcohol Related HarmAWARH, Awareness Week on Alcohol Related Harm järjestetään kymmenennen kerran 28.11.–2.12.2022. Juhlavuonna halutaan vaikuttaa erityisesti alkoholipolitiikkaan ja EU-päättäjiin sekä edistää tietopohjan laatua. Viikon toteuttaa EUROCARE (European Alcohol Policy Alliance) yhdessä kumppaneiden kanssa. Mukana on EU-alueen kansanterveysjärjestöjä, kansainvälisten terveysorganisaatioiden kattojärjestöjä ja tarttumattomien tautien kattojärjestöjä. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto ja EHYT ry edistävät teemaviikkoa Suomessa. Vuonna 2022 AWARH -viikon teemana on oikeus tietoon.
- Artikkeli: EPT-verkosto osallistui Paloturvallisuusviikon kampanjaanEPT-verkosto oli mukana Paloturvallisuusviikon kampanjassa. Verkostoon kuuluvaan Mielenterveyden keskusliittoon kuuluu monia pienempiä järjestöjä, kuten tamperelainen Taimi ry. Järjestöjen kautta saimme jaettua palovaroittimia niitä tarvitseville.
- Koulutus: Miten hyödyntää Canvaa järjestön sosiaalisen median tukena 1.12. klo 13-15
Tiedätkö mitä kaikkea Canva-ohjelmalla voi tehdä?
Canva on erittäin hyödyllinen työkalu esimerkiksi yhdistysten viestinnässä. Canvalla voit tehdä somekuvia kätevästi.
Canvasta on olemassa ilmaisversio sekä maksullinen Pro-versio. Esiteellään lyhyesti myös Canva Pro-ohjelman animointityökalu. Kouluttajana Matleena Merta.
- Artikkeli: Verkostotyö: Correlation – European Harm Reduction Network (C-EHRN)EHYT ry/EPT-verkosto on mukana C-EHRN verkostossa, jonka tavoitteena on parantaa heikoimmassa asemassa, erityisesti huumeita käyttävien ihmisten asemaa, vähentää stigmaa, vaikuttaa haittoja vähentävien palveluiden saantiin ja saavutettavuuteen.
- Artikkeli: Päihteistä uskalletaan jo keskustella, mutta osalla nuorista ei ole ketään joka kysyisi mitä kuuluu
EHYT ry:llä on tarjota Päihdeilmiö-oppitunteja opiskelijoille sekä muun muassa materiaaleja keskusteluun digipelaamisesta kannabikseen.
EHYT ry:n nuorisoalan osaamiskeskustoiminta järjesti Ehkäisevän päihdetyön viikolla maksuttomia teemakoulutuksia nuorisoalan ammattilaisille eri aiheista. - Webinaari: EPT-viikon webinaaritallenne katsottavissa 2 viikon ajan, aiheena lääkkeet ja niistä keskusteleminen
Ehkäisevän päihdetyön viikolla EPT-verkosto järjesti webinaarin lääkkeisiin liittyen.
Webinaaritallenne ja webinaarin esitysaineisto on katsottavissa tällä sivulla 10.11. – 24.11.2022.
- Blogi: Tavallisetkin lääkkeet voivat olla vaarallisia alkoholin kanssaMonia lääkkeitä voi käyttää, vaikka käyttäisi samalla kohtuullisesti alkoholia. Joidenkin lääkkeiden kanssa alkoholin käyttö voi johtaa kuitenkin jopa hengenvaarallisiin reaktioihin. Joissain tapauksissa alkoholin käyttö voi hidastaa yleistä terveydentilan paranemista, vaikka suoraa yhteisvaikutusta ei olisikaan.
- Blogi: Myös lääkkeet voivat aiheuttaa riippuvuuttaMyös reseptilääkkeisiin voi jäädä riippuvaiseksi, ja reseptilääkkeitä saatetaan käyttää joko itsehoidollisiin tai päihtymistarkoituksiin.
- Tiedote: Lääkkeiden väärinkäyttö on lisääntynyt nuorilla aikuisilla – Ehkäisevän päihdetyön viikolla otetaan lääkkeet puheeksi
Lääkkeiden väärinkäyttö on lisääntynyt 25–34-vuotiaiden nuorten aikuisten ryhmässä koko 2000-luvun ajan, ja lääkkeiden väärinkäyttö on kansanterveydellinen haaste sekä globaalisti että Suomessa. Lääkkeiden väärinkäytöllä tarkoitetaan useimmiten niiden käyttöä ilman lääkärin määräystä tai oman reseptilääkkeen käyttöä lääkärin ohjeen vastaisesti.
Ehkäisevän päihdetyön viikolla marraskuussa puhutaan lääkkeistä ja kannustetaan kysymään lääkkeistä. Nyt nuoret saavat apua kysymyksiinsä helpommin myös somessa.
- Tapahtumat: EPT-viikon tapahtumat 7.-13.11.2022
Ehkäisevän päihdetyön viikon tapahtumia järjestetään ympäri Suomen ja myös etätapahtumina.
Viikon tapahtumia pääset selaamaan kampanjan tapahtumakalenterissa. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan!
- Blogi: Lääkkeiden väärinkäyttö aiheuttaa huumekuolemia
Voidaanko lääkkeen väärinkäytön seurauksena ihminen todeta huumeita käyttäväksi? Vastaukseni on kyllä. Aika suuri osa kadulla liikkuvista lääkkeistä on huumeita silloin, kun niitä ei käytetä lääkärin kirjoittaman reseptin mukaan. Puheissa ”katulääke” kuulostaa vaarattomammalta kuin huume. Kuitenkin monet katulääkkeet eivät ole alkuunkaan sitä, mitä mahdollisessa pilleripurkissa lukee tai miksi myyjä sen esittelee.
THL muistuttaa, että ”lääkkeiden väärinkäytöllä viitataan mm. unilääkkeiden ja rauhoittavien lääkkeiden sekä vahvojen kipulääkkeiden ei-lääkinnälliseen käyttöön, mikä tarkoittaa reseptilääkkeiden käyttöä ilman lääkärin määräystä, suurempina annoksina tai eri tarkoituksiin kuin on määrätty.”
- Tiedote: Päihdejärjestöt huolissaan huumekuolemista – jokaisen luvun takana on jollekin tärkeä ihminen
Suomi on kärkisijalla alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa Euroopassa. Tämä käy ilmi Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus EMCDDA:n huumeraportista, joka julkaistiin kesäkuussa 2022. Huumeiden käytön aiheuttamien haittojen ja huumekuolemien määrä on kasvanut Suomessa erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana
Päihdealan järjestöt ovat huolissaan synkästä kehityksestä. “Huumeisiin kuolleiden läheisten kohtaamisissa nousee esiin, että yhä nuoremmat ovat kuolleet huumeisiin. Minuun ottaa yleensä yhteyttä äiti, vaikka suru koskettaa montaa muutakin. Sururyhmiä tarvittaisiin myös muille perheenjäsenille ja ystäville”, Irti Huumeista ry:n huume- ja läheistyönvastaava Mira Reponen sanoo.
- Tapahtuma: Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus 8.11.2022, HelsinkiPerinteinen Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa tiistaina 8.11.2022 klo 18. Tilaisuudessa muistetaan huumeiden käytön seurauksena menehtyneitä ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Irti Huumeista ry, Tukikohta ry, Stop Huumeille ry, KRAN rf, A-klinikkasäätiö, EHYT ry, EPT-verkosto, Sininauhaliitto, Myllyhoitoyhdistys ry ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. Huumeisiin kuolleiden tai päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea pyhäinpäivän tienoilla.
- Blogg: Glöm inte att tala om mediciner med barn och unga
När man talar med barn och unga, stöter man ofta på knepiga frågor. Bland dom svåra frågorna kan finnas frågor om sexualitet, hälsa och rusmedel. Barn och unga stöter på dessa teman till exempel på internet eller på tv, och de vill gärna ha heltäckande svar av oss vuxna. Vi vuxna måste då försöka ge svar frågor utan att skrämma upp eller bortförklara, och dessutom hitta sätt att närma oss dessa teman.
Inom förebyggande rusmedelsarbete stöder man föräldrar och andra vårdare att tala om rusmedel från olika synpunkter. Att tala om tobak och alkohol är ofta lättare för många, medan det kan kännas svårare att tala om droger och mediciner.
- Ilmoita tapahtumasi EPT-viikon tapahtumakalenteriin
Oletko järjestämässä tapahtumaa Ehkäisevän päihdetyön viikolle? Ilmoita tapahtumasi EPT-viikon tapahtumakalenteriin lomakkeella.
Saat näkyvyyttä tapahtumallesi kampanjasivun tapahtumakalenterissa ja nostamme myös somessa EPT-viikon tapahtumia.
Lisätietoa Ehkäisevän päihdetyön viikon kampanjasivuilla.
- Tiedote: Lappeenrannan Kaikkien kaupunki -kampanjavuoden 17.10.2022 alkavalla pääviikolla kiinnitetään huomiota asunnottomien oikeuksiin, työikäisten hyvinvointiin ja päihdeasioihinLappeenrannan Kaikkien kaupunki -kampanjavuoden 17.10.2022 alkavalla pääviikolla kiinnitetään huomiota asunnottomien oikeuksiin, työikäisten hyvinvointiin ja päihdeasioihin
- Artikkeli: Kansalaisjärjestöt tukivat Irlantia saamaan tuotetiedot alkoholituotteisiin
Syyskuun puolessa välissä kansainväliset järjestöt yhdistivät voimansa ja tukivat irlantilaisia toimijoita alkoholihaittojen vähentämistyössä. Irlannissa toiveena on saada alkoholituotteiden etiketteihin tarkat tuotetiedot sekä varoitustekstit, jotta kuluttajat saisivat tarpeellista tietoa alkoholijuomista.
Alcohol Action Ireland sai kansalaisjärjestöiltä ja muilta toimijoilta 61 puoltavaa kannanottoa, joissa kannatettiin ehdotusta alkoholituotteiden tuotetiedoista. Myös EHYT ry ja EPT-verkosto ottivat kantaa uudistuksen puolesta.
- Tapahtuma: Asunnottomien yö 17.10.
Asunnottomien yötä vietetään monella paikkakunnalla 17.10. ja päätapahtuma järjestetään Helsingin kansalaistorilla.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta, siitä kun Asunnottomien yön kansalaisliike syntyi. Asunnottomien yön kansalaisliike on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Siinä on mukana eri sosiaali- ja terveysalan järjestöjä ja muita toimijoita.
Asunnottomien yön kansalaisliike muistuttaa, että asunto on perusoikeus ja vaatii päättäjiä toimimaan asunnottomuuden poistamiseksi. Asunnottomien yön 20-vuotistapahtumaa vietetään YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17. lokakuuta. Teemana on tulevaisuus ilman asunnottomuutta. - Artikkeli: Päihdepäivien kumppani 2023 on MIELI Suomen Mielenterveys ryPäihdepäivillä 10.-11.5.2023 syvennytään myös mielenterveyteen, kun tapahtuman yhteistyökumppaniksi ryhtyy MIELI Suomen Mielenterveys ry. Tämä on kolmas kerta, kun Päihdepäivät toteutetaan EHYT ry:n, EPT-verkoston ja MIELI ry:n yhteisvoimin. Kahden etävuoden jälkeen tapahtuma palaa läsnätapahtumaksi Helsingin Kulttuuritalolle.
- Blogi: Saammehan kaikki viihtyä täälläKun kävelet kaupungilla, mihin asioihin huomiosi kiinnittyy? Kauniisiin istutuksiin, siistiin katukuvaan, roskiin ja rikkinäisiin betonilaattoihin? Koulumatkalla oleviin lapsiin, eläimiin, kaupasta tulevaan perheenäitiin vai päihteitä käyttäviin henkilöihin? Kaupunkiin mahtuu kaikenlaista kulkijaa, ja on meidän kaikkien vastuulla, että voimme käyttää samoja kaupunkitiloja turvallisesti ja hyvällä mielellä.
- Koulutus: EPT-viikon webinaarin aiheena lääkkeet ja niistä keskusteleminen, to 10.11. klo 13-15
Ehkäisevän päihdetyön viikolla järjestetään webinaari torstaina 10.11. lääkkeisiin liittyen. Viikon aiheena on lääkkeet ja niistä keskusteleminen. Lääkkeiden väärinkäyttöön on tärkeää puuttua ajoissa.
Tavoite: rakennetaan sote-ammattilaisten tietopohjaa, jotta lääkkeistä on helpompi puhua, kysellä ja keskustella
- Koulutus: Miten kohdata päihteitä käyttävä tai sekavasti käyttäytyvä ihminen? Lappeenranta ti 18.10. klo 14 – 16Osana Lappeenrannassa toteutettavaa Kaikkien kaupunki -kampanjaa, järjestetään koulutus päihteitä käyttävän henkilön kohtaamisesta.
- Artikkeli: Huumetyöryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Juho SarvankoEhkäisevän päihdetyön järjestöverkoston huumetyöryhmä valitsi 13.9. kokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n puheenjohtajan Juho Sarvangon. Samassa kokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin A-klinikkasäätiön hankepäällikkö Hanna Paikkala. Juho on Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n puheenjohtaja, A-klinikkasäätiön Verkko-Vinkki-hankkeen projektisuunnittelija, Euroopan haittojenvähennysverkosto Correlationin asiantuntijajäsen ja verkoston Suomen yksi focal pointeista. Hanna toimii A-Klinikkasäätiön hankepäällikkönä kolmatta vuotta. Hän vastaa A-klinikkasäätiön kaikesta hanketoiminnasta ja hänen alaisuudessaan on digitaalinen verkossa tehtävä työ, kasvokkain tapahtuva kohtaava työ, tutkimus ja kehitys sekä päihteet ja työelämä yksiköt.
- Artikkeli: Järjestä tapahtuma EPT-viikolla lääkkeisiin liittyenLääkkeiden käyttöön liittyvät teemat ovat olleet mediassakin esillä tämän vuoden aikana, mm. ”älylääkkeiden” käyttö. Yle uutisoi viime vuoden loppupuolella opiskelumaailmassa tapahtuvasta älylääkkeiden käytöstä. Termi on hiukan harhaanjohtava, mutta taustalla ovat esimerkiksi toiveet suorituskyvyn parantamisesta. A-klinikan lääketieteellisen johtajan Kaarlo Simojoen mukaan ilmiö näkyy opiskelijoiden lisäksi myös työelämässä olevilla nuorilla aikuisilla. Käyttöön sisältyy kohtalokkaitakin riskejä ja maltillinenkin käyttö voi aiheuttaa vakavia ja pitkäkestoisia ongelmia. Lääkkeiden käyttöön liittyy monenlaista problematiikkaa, josta on syytä keskustella. Vaikka lääkkeet ovat tarpeellisia, ne eivät ole ongelmattomia, sillä jopa joka neljäs päivystyskäynti johtuu lääkityshaitasta. Käyttämällä lääkkeitä oikein vähennetään myös terveydenhuollon kuormitusta ja kustannuksia. EPT-viikon teemana marraskuussa onkin lääkkeiden väärinkäyttö sekä lääkkeiden käytöstä keskusteleminen.
- Artikkeli: Ehdota seminaaria tai työpajaa ensi vuoden PäihdepäivilleHaluatko vaikuttaa päihteistä ja mielenterveydestä käytävään keskusteluun ja tulevaisuuteen? Onko sinulla uusia, hyväksi todettuja menetelmiä, joista muutkin hyötyisivät? Mitä annettavaa sinulla tai työyhteisölläsi voisi olla ehkäisevään päihdetyöhön ja mielenterveyden edistämiseen? Osallistu Päihdepäivien tekemiseen ja ehdota seminaaria tai työpajaa!
- Artikkeli: Viestintätyöryhmän uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Inari Varimo
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston Viestintätyöryhmä valitsi kokouksessaan 1. syyskuuta Viestintätyöryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Suomen Valkonauhaliiton pääsihteeri Inari Varimon. Inari varimo on toiminut pastorina Olarin seurakunnassa. Koulutukseltaan hän on teologian maisteri ja työnohjaaja.
Viestintätyöryhmän tavoitteena on erityisesti Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston kampanjaviestinnän suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen (mm. Tipaton tammikuu, Päihdepäivät, Ehkäisevän päihdetyön viikko). Ryhmään ovat tervetulleita kaikki EPT-verkoston jäsenjärjestöt.
- Blogi: Tulevaisuuden huumekuolemia voidaan vähentää panostamalla ehkäisevään päihdetyöhön
Keskiviikkona 31.8. vietettiin kansainvälistä huumekuolemien ehkäisyn päivää, Overdose Awareness Day:tä. Päivän tarkoituksena on puhua huumekuolemista ilman niihin usein liittyvää stigmaa. Tilastokeskuksen tuoreimman kuolemansyytilaston mukaan vuonna 2020 huumeisiin kuoli Suomessa 258 ihmistä, kun vuonna 2010 vastaava luku oli 156. Huumeisiin kuolleiden ikärakenteessakin on tapahtunut muutos, kun nuorten huumekuolemat ovat olleet kasvussa. Suomessa on herätty siihen, että tilanteen on muututtava. THL julkaisi keväällä seitsemän kohdan mallin, jossa on kuvailtu keinoja huumekuolemien vähentämiseksi. Mediassa huumausaineista on puhuttu yhä laajemmin, ensin niihin liittyvistä oheisilmiöistä, sitten käyttöhuoneiden perustamisesta ja lainsäädännön muuttamisesta ja parhaillaan käydään keskustelua huumeiden satunnaiskäytöstä esimerkiksi juhlimisen yhteydessä.
- Tiedote: International Overdose Awareness Day 31.8. kannustaa löytämään keinoja huumekuolemien ehkäisemiseksiElokuun viimeisenä päivänä, 31.8., vietetään kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisyyn liittyvää päivää. International Overdose Awarness Day (IOAD) on vuonna 2001 Australiassa syntynyt kampanja, joka on levinnyt ympäri maailmaa. Kampanjan tavoitteena on tarjota huumeisiin kuolleiden läheisille turvallinen kanava ja ympäristö, jonka kautta edesmennyttä ihmistä voi surra ilman häpeän ja syyllisyyden tunteita. Päivän avulla tuodaan esiin huumeita käyttävien ihmisten kohteluun ja syrjintään liittyviä ongelmia, joita halutaan ratkaista. Teemapäivä tulee näkymään päihdejärjestöjen ja Helsingin kaupungin yhteisessä puistotapahtumassa, sosiaalisessa mediassa ja joidenkin suomalaisten kaupunkien teemavalaistuksessa.
- Mielipide: Hyvin resursoitu ehkäisevä päihdetyö ehkäisee Vaasanpuistikon kaltaisia haastavia tilanteitaHelsingin Sanomat on uutisoinut ahkerasti Helsingin Kallion Vaasanpuistikon tilanteesta. Alueella on ollut keväällä 2022 aikaisempaa rauhattomampaa ja päihteiden käyttö on ollut näkyvää. Alueen olosuhteisiin on reagoitu ja niihin on haettu ratkaisuja, mikä on hyvä asia. Valvonnan lisäämisen ja akuutin tilanteen selvittämisen jälkeen tulee katsoa eteenpäin, jotta päihdehaittoja voitaisiin vähentää myös pitkällä tähtäimellä. Näistä keinoista on ollutkin hyviä avauksia, ja esimerkiksi valvottujen käyttötilojen perustamista on ehdotettu. Palveluiden parantamisen lisäksi on panostettava myös varhaiseen puuttumiseen ja etenkin ehkäisevään työhön.
- Artikkeli: Uusi opas kunnille ja hyvinvointialueille ehkäisevästä päihdetyöstäTHL julkaisee uuden oppaan kunnille ja hyvinvointialueille ehkäisevän päihdetyön laadukkaan ja vaikuttavan toteuttamisen tueksi. Myös EPT- verkoston koordinaatioyksikkö on ollut mukana oppaan teossa.
- Ilmiökahvila: Päihteiden julkikäyttö aikuisilla -keskustelutilaisuus Lappeenrannassa ma 29.8. klo 14-16Ilmiökahvila-keskustelutilaisuus järjestetään ma 29.8. klo 14-16 Lappeenrannan kaupunginkirjaston monitoimisali Olliin (Iso-Kristiina, Kaivokatu 5).
- Kaikkien kaupunki -koulutus asiakaspalvelutyötä tekeville Oulussa 28.9.Maksuttoman koulutuksen tavoitteena on auttaa kohtaamaan päihteitä käyttävä henkilö sujuvasti ja häiritsevänkin käyttäytymisen taustalla olevaa ihmistä kunnioittaen. Lähtökohtana on, että päihteitä ongelmallisesti käyttävät ihmiset tulisi nähdä tuen ja avun tarpeessa olevina yksilöinä.
- Valvotut käyttötilat -esiteValvottuihin käyttötiloihin liittyvä keskustelu on ollut viime aikoina vilkasta ja näkyvää. Hyvää syntyneessä keskustelussa on myös se, että keskustelussa on noussut esiin huumeita käyttävät ihmiset ja heidän asemansa. Sen myötä on päästy keskustelemaan myös heihin liittyvästä stigmasta, minkä vähentäminen on verkoston toiminnassa ollut keskeistä aina. Järjestöt ovat olleet aktiivisesti mukana keskustelussa mukana nyt, mutta jo aiemminkin. Verkoston huumetyöryhmä on 2021 alussa julkaissut esitteen valvotuista käyttötiloista sekä niiden haasteista ja mahdollisuuksista Suomessa.
- Artikkeli: Suomalaisten pelot ja haaveet -kyselytutkimus kertoo maailmankuvan muutoksestaYlen keväällä teettämän Suomalaisten pelot ja haaveet -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat huolissaan mm. sodan uhasta ja kansainvälisen politiikan vaikutuksesta elämään. Turvallisuudentunne oli järkkynyt jo valmiiksi koronapandemian vuoksi, kun hyökkäyssota Ukrainassa alkoi. Tutkimuksessa yli puolet suomalaisista oli sitä mieltä, että heidän maailmankuvansa on muuttunut. Vastauksissa kuvaillaan mm. turvallisuuden tunteen menettämistä ja luottamuksen rapautumista päättäjiä ja mediaa kohtaan. Myös ilmastonmuutos huolettaa erityisesti nuoria.
- Artikkeli: Lääkehaitoista keskusteltiin monipuolisesti SuomiAreenassaMitä enemmän lääkkeitä käytetään, sitä tärkeämpää on varmistua, että lääkkeiden käyttö on tarkoituksenmukaista ja turvallista. Kyse on niin asiakas- ja potilasturvallisuudesta kuin kansanterveydestäkin. Jopa neljännes ikääntyneiden erikoissairaanhoidon päivystyskäynneistä johtuu lääkehaitoista. Vähentämällä tarpeetonta lääkkeiden käyttöä ja käyttämällä lääkkeitä oikein vähennetään terveydenhuollon kuormitusta ja kustannuksia. SuomiAreenassa keskusteltiin teemasta keskiviikkona 13.7. monipuolisesti.
- Artikkeli: Maailman hepatiittipäivänä muistutetaan, että omilla tavoillaan voi useimmiten estää tartunnanMaailman hepatiittipäivä on yksi neljästä WHO:n virallisesta tautitietoisuuspäivästä. WHO:n tavoitteena on virushepatiittien eliminointi vuoteen 2030 mennessä. Avainasemassa on matalankynnyksen testaus ja hoitoon pääsy. Maailman hepatiittipäivää vietetään B-hepatiittiviruksen löytäneen ja rokotteen kehittäneen Nobel-palkinnon saaneen tohtori Baruch Blumbergin syntymäpäivänä 28.7.
- Artikkeli: Kuinka lisätä turvallisuutta liikenteessä?Kesällä liikutaan paljon paikasta toiseen, ja valitettavasti onnettomuuksiakin tapahtuu tiellä ja vesillä. Tieliikenteessä sattui 319 henkilövahinko-onnettomuutta kesäkuussa. Niissä kuoli 14 ja loukkaantui 396 ihmistä. Kuolleita oli 1 vähemmän ja loukkaantuneita 53 vähemmän kuin vuoden 2021 kesäkuussa. Myös alkoholilla tai muilla päihteillä on usein vaikutusta tapaturmiin ja liikenneonnettomuuksiin. Kuljettajan kuntoa voi kuitenkin haitata muukin kuin päihteet. Esimerkiksi väsymys, huonovointisuus, tunnekuohut ja lääkkeet voivat vaikuttaa kuljettajaan niin, ettei ajaminen ole enää turvallista. Oletko ajokunnossa? on olennainen kysymys aina ennen ajoon lähtöä.
- Artikkeli: Riskitason rahapelaamisesta ja haittojen ehkäisystä uutta tietoaEHYT ry teetti selvityksen riskitason rahapelaamiseen ja rahapelihaittojen ehkäisyyn liittyen, ja Kuka pelaa riskillä? -webinaarissa 16.6. käytiin läpi selvityksen tuloksia. Tutustu Riskitason rahapelaaminen ja haittojen ehkäisy -raporttiin verkossa. Selvityksessä käydään kattavasti läpi riskitason rahapelaamista käsittelevää kansainvälistä ja kotimaista tutkimustietoa, joka on viime vuosina lisääntynyt.
- Artikkeli: Alkoholin haitat nousivat esille SuomiAreenan keskustelussaLiian moni suomalainen ajattelee, ettemme mahda mitään alkoholin haitoille, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostoon kuuluvan A-Klinikkasäätiön verkkosivuilla todetaan. Haitat leimataan luonnonilmiöiksi ja alkoholi vapauden symboliksi. Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntija Juha Mikkonen muistuttaa, että viinien vapauttaminen ruokakauppoihin johtaisi todennäköisesti myös väkevien alkoholijuomien vapautumiseen. Kansanterveydellisesti tätä ei hänen mukaansa ole mahdollista puolustaa. Heinäkuun SuomiAreenassa käytiin keskustelua aiheesta keskiviikkona 13.7. Porissa.
- Blogi: Vinkkejä kesän viettoonOletko jo kesälomalla tai pian aloittamassa loman? Kesää voi viettää monilla eri tavoilla! Kesävinkkejä tarjoava 20. kerran järjestettävä Selvin päin kesään -kampanja kannustaa päihteettömään juhlintaan ja elämäntapaan. Nappaa tästä kesävinkit!
- Artikkeli: Ihmiset hakevat apua ahdistukseen kriisipuhelimesta entistä enemmänKolmasosa nuorista aikuisista kokee elämänsä merkityksettömäksi, kertoo tuore tutkimus, josta Yle uutisoi. – Hätkähdyttävä tulos on ollut se, että puolet nuorista on huolissaan omasta jaksamisestaan ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan, tutkimusassistentti Eija Eronen kertoo Ylen artikkelissa. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista mainitsi mielenterveysongelmat nuorten pahoinvoinnin syynä. Naiset korostivat niitä miehiä useammin.
- Artikkeli: Tupakkalaki uudistui: uusia savuttomia alueita, makukortit pois myynnistäToukokuussa tuli voimaan uusi tupakkalaki, jonka tavoitteena on erityisesti vähentää tupakkatuotteiden houkuttelevuutta nuorten silmissä. Tupakkalain muutokset astuivat voimaan 1.5.2022, lukuun ottamatta yhdenmukaisten tupakkapakkausten käyttöönotto, joka tulee voimaan toukokuussa 2023.
- Blogi: Tuomitsemalla hyvinvointia?Olin toukokuussa Päihdepäivillä puhumassa Näkökulmia kannabiksen laillisen aseman muuttamiseen -nimisessä seminaarissa. Minua pyydetiin seminaariin tuomaan kannabista käyttävän nuoren näkökulmaa. Puheenvuoroani varten kysyin kannabista käyttäviltä nuorilta aikuisilta kokemuksia, miten kannabiksen laittomuus on vaikuttanut heidän elämäänsä. Tässä heidän vastauksiaan.
- Artikkeli: Vietä turvallisempi ja terveellisempi kesäAlkoholihaitat koskettavat meitä kaikkia. Usein ajatellaan, että haitat koskevat vain niitä, jotka juovat riskirajat ylittävästi. Kuitenkin miesten päihdehaitoista noin 80 % ja naisten noin 90 % aiheutuu ihan tavallisille kansalaisille. Näitä ovat esimerkiksi tapaturmat, riitatilanteet läheisten kanssa ja unihaitat. Näitä siis tapahtuu meille, joilla alkoholin käyttötavat ovat hallinnassa ja jotka pidämme itseämme kohtuukäyttäjinä, EHYT ry:n asiantuntija Timo Glad kirjoittaa EHYT ry:n ja EPT-verkoston yhteisessä kesäkuun Teema-uutiskirjeessä.
- Artikkeli: EPT-verkoston uusia lausuntoja (kevät-kesä 2022)Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston näkyvimpiin yhteistoiminnan muotoihin kuuluu päihdepoliittinen vaikuttamistyö (lausunnot, kannanotot, asiantuntijatyö ja viestintätoimet), kampanjatyö sekä koulutukset ja seminaarit. Kevään mittaan ja loppukevään vaihtuessa kesäksi on EPT-verkosto antanut seuraavat lausunnot:
- Artikkeli: Helsingin ensikoti ry osaksi EPT-verkostoaEPT-verkostoon liittynyt Helsingin ensikoti ry on kansalais- ja lastensuojelujärjestö, joka tukee vauvaa odottavia ja pienten lasten perheitä, jotta jokainen lapsi saa hyvän alun elämälleen. Järjestöverkoston jäsenmäärän kasvaessa voimme yhdessä entistä paremmin ehkäistä ja vähentää päihdehaittoja.
- Blogi: Juhlitaan koulutyön päättymistä vastuullisestiKoulujen päättymisen ajankohta lähestyy jälleen ja nuoret siirtyvät kesäloman viettoon. Lapset ja nuoret kokoontuvat juhlimaan yhdessä kesäloman alkua. Aiempien vuosien tapaan nuorten päättäjäisten juhlinnassa on myös päihteiden käyttöä ja sen myötä riski erilaisiin onnettomuuksiin kasvaa.
- Artikkeli: Nuorten auttaminen on jokaisen aikuisen etuoikeus ja velvollisuusSelvin päin kesään -kampanjan kumppanit kutsuvat maamme nuoret juhlimaan päihteittä koulun päättymistä ja alkavaa kesää. Tämän onnistumiseksi aikuisten tulee varmistaa nuorten terveellinen ja turvallinen elämä. Samalla kumppanit antavat tukensa kaikille terveydenhuollon, nuoriso- ja sosiaalityön sekä poliisin ja pelastusalan toimijoille poikkeuksellisen haastavina aikoina.
- Tapahtuma: International Awarness Day -puistotapahtuma 31.8.ODE-hankkeen ideoima Overdose Awareness Day -puistotapahtuma järjestetään kansainvälisenä yliannostustietoisuuden päivänä 31.8.2022 Helsingissä Dallapen puistossa.
- Artikkeli: Maailman tupakaton päivä 31.5. muistuttaa tupakan ympäristövaikutuksistaMaailman tupakattomana päivänä 31.5.2022 lisätään tietoisuutta tupakan ympäristövaikutuksista. Vaikutuksia on monia mm. tupakan viljelyyn, tuotantoon ja jakeluun sekä luontoon jätettyjen tupakantumppeihin liittyvät haitat. WHO:n kampanjassa kannustetaan tupakoimattomuuteen, mikä auttaa monin tavoin saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Uusi tupakkalaki on askel eteenpäin, kun etenemme kohti Nikotiiniton Suomi 2030 -tavoitetta.