Blogi: Savuton Suomi – mahdollinen tehtävä

Tupakkalain tavoitteena on savuton ja nikotiiniton Suomi vuonna 2030. Aikataulu on tiukka, joten tavoitetta kohti on mentävä konkreettisilla, yhdessä sovituilla toimilla ja menetelmillä. Savuton Suomi on ”mission possible”, mahdollinen tehtävä. 

Savuton Suomi 2030 -verkosto oli alun perin talkoohengessä aloitettu hanke, mutta se on saanut aikaan hämmästyttävän paljon. Verkosto on herättänyt keskustelua ja tehnyt ehdotuksia. Se on keskittynyt tutkitun tiedon hyödyntämiseen ja ratkaisujen tekemiseen yhdessä tutkimuslaitosten ja terveysjärjestöjen kanssa. Yhteydenpito valtioneuvostoon sekä erityisesti sosiaali- ja terveysministeriöön on edistänyt säädöksiä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumiseksi. Hyvät käytännöt on tuotu tutuiksi terveydenhuollon ammattilaisille. 

Tupakkateollisuus markkinoi tuotteitaan nuorille

Suurin haaste savuttoman ja nikotiinittoman Suomen saavuttamiselle on tupakkateollisuus, joka tuo markkinoille uusia, nikotiiniriippuvuutta ylläpitäviä tuotteita ja markkinoi niitä aktiivisesti nuorille. Asenneilmapiiriin onkin saatava muutos – nikotiini on merkittävä terveysriski, joka ei liity yksin savukkeisiin. Jos joudumme käymään keskustelua siitä, saako uusia nikotiinituotteita ottaa kauppoihin myyntiin, jokin on pielessä. Tuotteiden käytön estämisen tulisi olla itsestään selvää. Me aikuiset olemme vastuussa nuoremmista ja heikoimmista.  

Sosiaali- ja terveysministeriön tupakka- ja nikotiinipoliittisen työryhmän alkuvuonna 2023 julkaistut toimenpide-ehdotukset tupakkalain kehittämiseksi ovat tällä hetkellä avainasemassa. Ehdotusten toteutuminen on nyt tärkeää varmistaa.  

Työkyvyn rooli korostuu jatkossa

Onneksi päättäjät pitävät hyvinvoinnin edistämistä ja tukemista yhteiskunnassa tärkeänä. Tupakointi ei ainoastaan lyhennä elinikää, vaan heikentää myös terveyttä ja työkykyä. Jatkossa työkyvyn merkitys tulee korostumaan entisestään, sillä eräs työnantajien keskeisimmistä haasteista on saada ammattitaitoiset työntekijät pysymään terveinä töissä. Ennaltaehkäisevät toimet työkyvyn ylläpitämiseksi ovat tärkeitä myös yhteiskunnan tuottavuuden näkökulmasta.  

Savuton Suomi päivää vietetään 25.8. Tänä vuonna teema on ”Savuton Suomi – hyvinvointia huomiselle”. Juuri tästä Savuton Suomi 2030 -verkoston toiminnassa pitkälti onkin kyse. Kun muistelen lääkärinurani alkua, mieleeni nousevat liiankin hyvin tupakoinnista johtuneet ennenaikaiset sydänkuolemat ja keuhkosyöpään sairastuneet potilaat. En toivo, että tulevaisuudessa tupakka- ja nikotiiniriippuvuus edelleen vie terveyden, työkyvyn ja hengen, kun voimme sen yhdessä estää. Tupakka- ja nikotiinituotteet eivät kuulu terveeseen elämään. On tärkeää, etteivät lapset ja nuoret aloita niiden käyttöä, ja että tupakka- ja nikotiiniriippuvuudesta  eroon pyrkivä saa asianmukaisen ja tutkitusti tehokkaan hoidon. 

Tehdään mahdollisesta yhdessä totta.  


Professori Kari Reijula,
Savuton Suomi 2030 -verkoston puheenjohtaja 

Lisätietoa: https://savutonsuomi.fi/ 

Blogi on julkaistu aiemmin Suomen ASH ry:n nettisivuilla: Savuton Suomi – mahdollinen tehtävä – Suomen ASH ry | Suomen ASH ry