Kuvassa kaksi nuorta kauppakeskuksessa ja teksti "Toisille kauppakeskus. Toisille lämmin paikka." Kaikkien kaupunki

Vaikka kaupunkimme on sama, katsomme sitä eri näkökulmista. Toiselle meistä puisto on pelkkä ohikulkumatka, toiselle meistä se voi olla yöpaikka. Miltä sinun kotikaupunkisi näyttää?

Kaikkien kaupunki -kampanjalla pyrtään löytämään ratkaisuja ja vinkkejä siihen, miten kohtaamme erilaisia ihmisiä ja miten voimme tuntea olomme turvallisemmaksi kaupunkiympäristössä. Kampanjalla halutaan myös herättää keskustelua ja ymmärrystä siitä, että mahdumme kaikki samaan kaupunkiin.

Valtakunnallisen Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston (EPT-verkosto) Kaikkien kaupunki- kampanja toteutuu vuonna 2022 Lappeenrannassa.

Ajankohtaista

Tiedote:

Lappeenrannan Kaikkien kaupunki -kampanjavuoden 17.10.2022 alkavalla pääviikolla kiinnitetään huomiota asunnottomien oikeuksiin, työikäisten hyvinvointiin ja päihdeasioihin

Tiedote Lappeenrannassa toteutettavan kampanjan viikon tapahtumista.

Blogi:

Saammehan kaikki viihtyä täällä

Osana kampanjaa järjestettiin Ilmiökahvila, jossa käydyn keskustelun pohjalta EHYT ry:n Heli Vaija kirjoitti blogikirjoituksen.

Tapahtuma:

Ilmiökahvila: Päihteiden julkikäyttö aikuisille -keskustelutilaisuus Lappeenrannassa ma 29.8. klo 14-16

Tule keskustelemaan Lappeenrannassa näkyvästä aikuisten päihteiden julkikäytöstä ja siitä aiheutuvista lieveilmiöistä. Nyt on mahdollisuus tuoda oma näkemys ilmiöstä yhteiseen keskusteluun, josta koostetaan toimenpide-ehdotukset eteenpäin vietäväksi. Ilmoittaudu mukaan!

Blogi:

Juhlitaan koulutyön päättymistä vastuullisesti

EKSOTEN ja EHYT ry:n yhteinen blogikirjoitus koulujen päättymisen vastuullisuuteen liittyen.

Tapahtuma:

Pidä huolta konsertit Lappeenrannan yläkoululaisille 2.6.

Helsingin poliisisoittokunta esiintyy kahden konsertin voimin Lappeenrannan nuorille torstaina 2.6. Lappeenranta-salissa. Pidä huolta! -konserteissa välitetään nuorille tärkeää tietoa päihteiden vaaroista, itsemääräämisoikeudesta sekä kiusaamisesta, sosiaalisesta mediasta ja väkivallasta.

Koulutus:

Miten kohdata päihteitä käyttävä tai sekavasti käyttäytyvä ihminen?

Osana Lappeenrannassa toteutettavaa Kaikkien kaupunki -kampanjaa, järjestetään etäkoulutus päihteitä käyttävän henkilön kohtaamisesta
tiistaina 17.5. klo 13 – 15 Teamsissa.

Tapahtuma:

Miehen mieli: Mies ja mielenterveys -seminaari Lappeenrannassa pe 13.5.

Tule kuulemaan miestyön toimijoita ja asiantuntijoita Miehen mieli -seminaariin. Tapahtuman järjestää MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry;
Miehen mieli – hanke, Saimaan kriisikeskus

Blogi:

Valvotut käyttötilat ja ehkäisevä päihdetyö

EPT-verkoston koordinaation asiantuntija Kim Kannussaari kirjoitti blogikirjoituksen siitä, miten valvotut käyttötilat ja ehkäisevä päihdetyö liittyvät toisiinsa.

Blogi:

Turvallisuuspäällikön turinoita

Lue Lappeenrannan kaupungin turvallisuuspäällikön Ari-Pekka Meurosen blogikirjoitus turvallisuudesta, varautumisesta ja läheisistä huolehtimisesta.

KESKUSTELUTILAISUUS:
HUOM! Tilaisuus on peruttu
Ilmiökahvila: Päihteiden julkikäyttö aikuisilla Lappeenrannassa – EHYT ry


Ilmiökahvilassa keskustellaan Lappeenrannassa näkyvästä aikuisten päihteiden julkikäytöstä ja siitä aiheutuvista lieveilmiöistä. Keskustelun kautta hahmotetaan, keitä ilmiö koskettaa ja minkälaista osaamista ja näkökulmia eri toimijoilta löytyy ilmiöstä. Nyt on mahdollisuus tuoda oma näkemys ilmiöstä yhteiseen keskusteluun, josta koostetaan toimenpide-ehdotukset eteenpäin vietäväksi. Tervetuloa!
Ilmiökahvila on osa Lappeenrannan vuoden 2022 Kaikkien kaupunki -kampanjaa.


Lisätietoja:
heli.vaija (at) ehyt.fi
044 510 0228

sari.kajasranta (at) eksote.fi
040 651 3160

BLOGI:
Alkoholi ei kuulu nuorten elämään

Lue Eksoten asiantuntijoiden blogikirjoitus, jolla halutaan herättää vanhempien ja nuorten ajatuksia päihteiden vaikutuksesta kasvavalle nuorelle.

BLOGI:
Ystävänpäivä 14.2. – aitoa välittämistä vai muualta tullutta hömppää?

Lue Lappeenrannan erityisdiakoni Ari Tuomikosken blogikirjoitus ystävänpäivästä.


TIEDOTE:
Kaikkien kaupungissa jokainen on turvassa – Lappeenranta nostaa tänä vuonna esiin yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta

Julkaistu 1.2.2022 Lappeenrannan kaupungin sivuilla

Poliisin ylläpitämän katuturvallisuusindeksin mukaan Lappeenranta oli viime vuonna Suomen turvallisin kaupunki. Indeksiluvussa huomioidaan muun muassa tyypillisesti julkisilla paikoilla tehtävät pahoinpitelyt, ryöstöt, rattijuopumukset ja vahingonteot.

Ensimmäinen sija turvallisuusvertailussa ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että myös Lappeenrannassa moni asukas kokee ajoittain pelkoa ja tunnetta siitä, että hän ei kuulu joukkoon.

Erityisenä huolena nuoret

 Tänä vuonna tähän asiaan pureudutaan tarkemmin, sillä Lappeenranta on valittu Kaikkien kaupunki -kampanjan keulakaupungiksi, aiempina vuosina titteliä ovat kantaneet Lahti, Tampere ja Turku. 

Kaikkien kaupunki on Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston käyttöön ottama konsepti, jossa keskitytään madaltamaan päihteistä puhumisen kynnystä eri kaupungeissa. Verkosto tekee työtä ehkäistäkseen päihteiden käytön aloitusta sekä vähentääkseen niistä aiheutuvia haittoja. Kuten kaikessa terveydenhuollossa, myös päihteiden väärinkäytön parasta hoitoa on ennaltaehkäisy.

Pyrimme Lappeenrannan kaupungilla keskittymään erityisesti nuoriin, sanoo nuorisotoimenjohtaja Kimmo Hölkki Lappeenrannan kaupungilta.

– Hyvän elämän mahdollistaminen on keino ehkäistä päihteiden käyttöä. Nuorelle hyvään elämään kuuluu koulunkäynnin ohella tietysti mahdollisuudet mielekkääseen vapaa-ajan viettoon. Sen lisäksi nuoria tuetaan ja autetaan erilaisissa elämän pulmatilanteissa.

– Nuoret ovat olleet viime aikoina voimakkaasti esillä myös lisääntyneiden mielenterveysongelmien takia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo nettisivuillaan, että eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia.

– Nyt korona-aikana on erityisen tärkeää pitää nuorten harrastusmahdollisuudet auki, Kimmo Hölkki sanoo.

Turvallisuus on kaikkien oikeus  

Päihtynyt ihminen aiheuttaa usein ahdistusta ja pelkoa ja monia häiritsee ja pelottaa etenkin julkisessa tilassa tapahtuva päihteiden käyttö ja siihen liittyvät lieveilmiöt. Näistä tilastoista puuttuu osittain se, kuinka paljon turvattomuutta päihteet aiheuttavat perheissä ja muissa suljetuissa piireissä.

– Kaikkien kaupunkina haluamme tuoda julki huolemme siitä, että joillekin katu tai koti saattaa olla hyvinkin turvaton paikka, sanoo Lappeenrannan kaupungin turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö Ari-Pekka Meuronen.

– Tämän vuoden aikana aiomme järjestää muun muassa turvallisuuskävelyitä sekä antaa koulutusta ja ohjeita siitä, kuinka turvallisuutta voi parantaa.

Yhteinen projekti  

Kaikkien kaupunki -kampanjassa halutaan muistuttaa, että tuskin kukaan on tietoisesti valinnut elämäänsä päihde- tai mielenterveysongelmia, eikä halua pelotella ihmisiä muuten vaan.

Kun elämä luisuu hallinasta, on taustatalla ja tuloksena lukuisia ongelmia, jotka paitsi vaikeuttavat henkilön omaa elämää, myös heijastuvat ulkopuolisiin pelkoina ja kielteisinä asenteina.

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva antaa kampanjalle täyden tukensa.

– Kaikkien kaupunki -kampanjassa Lappeenranta haluaa nostaa esille konseptin perusajatusta päihteiden vastaisesta työstä, mutta samalla haluamme tehdä kaikkemme myös sen eteen, että jokainen tuntisi kuuluvansa joukkoon ja kokisi olonsa turvalliseksi, Kimmo Jarva sanoo.

– Siksi kampanjaan osallistuu suuri joukko tahoja, niin julkisen sektorin kuin kolmannen osapuolen voimin. Tämä tulee näkymään kaupunkikuvassa pitkin vuotta muun muassa tapahtumina ja blogeina.

Lisätiedot:

Nuorisotoimenjohtaja Kimmo Hölkki, Lappeenrannan kaupunki
P. 0400 154 596, kimmo.holkki(at)lappeenranta.fi

Turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö Ari-Pekka Meuronen, Lappeenrannan kaupunki 
P.  040 358 1443, ari-pekka.meuronen(at)lappeenranta.fi

Hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö Sanna Natunen, Lappeenrannan kaupunki
P. 040 522 9373, sanna.natunen(at)lappeenranta.fi

Ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Sari Kajasranta, Eksote
P. 040 651 3160, sari.kajasranta(at)eksote.fi

Kampanjan yhteistyötahot

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
Lappeenrannan kaupunki
EKSOTE
EHYT ry
Lappeenrannan ev.lut. seurakunnat
Mieli, Etelä-Karjalan mielenterveys ry
Irti huumeista ry

Kampanjan on käynnistänyt EPT-verkosto yhdessä yhteistyökumppaneiden ja mainostoimisto 358 kanssa.
Lue lisää kampanjan teemoista täältä.

Yhteystiedot

Kim Kannussaari
Asiantuntija, EHYT ry/EPT-verkosto
kim.kannussaari (at) ehyt.fi
050 597 7555