Artikkeli: EPT-verkosto olisi toivonut hallitusohjelmalta vahvempia toimia huumekuolemien ehkäisemiseksi.
|

Artikkeli: EPT-verkosto olisi toivonut hallitusohjelmalta vahvempia toimia huumekuolemien ehkäisemiseksi.

Tärkeä ehkäisevä työ sekä muut hallitusohjelmassa mainitut toimet vaikuttavat vasta pidemmän ajan kuluessa ja paheneva tilanne huumeita käyttävien ihmisten keskuudessa jatkuu yhä. Siksi olemme huolissamme tilanteesta. Ohjelmasta ei löydy kirjauksia haittojen vähentämiseksi ja huumeita käyttävien ihmisten tilanteen parantamiseksi.

Blogi: Emme halua viinejä ruokakauppoihin, eikä niitä sinne tarvita
|

Blogi: Emme halua viinejä ruokakauppoihin, eikä niitä sinne tarvita

Yhtälö menee todennäköisesti nimittäin näin: Viinien vähittäismyynnin tuominen ruokakauppoihin merkitsee väistämättä ja ennen pitkää myös väkevien alkoholijuomien tuloa ruokakauppoihin. Tarjonnan lisääntyminen lisää päihteiden kulutusta. Ja lopulta: kasvava kulutus lisää päihdehaittoja, joista eniten ja nopeimmin kärsivät päihderiippuvuuteen sairastuneet ja heidän läheisensä.

Blogi: Välitetään nuorista – ei välitetä heille alkoholia
|

Blogi: Välitetään nuorista – ei välitetä heille alkoholia

Alaikäiselle ei tarvitse välittää päihteitä, vaikka se tuottaisikin nuorelle pettymyksen. Nuoren päihdekokeilut voivat liittyä sosiaaliseen paineeseen, kokeilunhaluun, itsenäistymiseen tai muihin tekijöihin. Aiheesta kannattaa keskustella nuoren kanssa ja haastaa nuorta pohtimaan sitä, onko päihteiden käyttö sittenkään välttämätöntä.

Yleisöä Päihdepäivillä.
| |

Artikkeli: Päihdepäivät: Uuden äärellä – Menetelmiä ja kohtaamisia 

”–Tutustuttuani Päihdepäiviin olen huomannut, että täällä on valtavasti osaamista ja tärkeää asiaa. Mielestäni olisi tärkeää, että myös ihmiset, jotka eivät työskentele päihdetyön kentällä kävisivät joskus kuuntelemassa. Uskallan väittää, että lähes jokaisen ihmisen lähipiirissä on joku ihminen, jota päihteet jollain tapaa koskettavat”, Helena Pöllänen kertoo.

Kuvituskuva: nainen seisoo autiolla kadulla.

Tiedote: Läheisten päihteiden käyttö ja mielenterveyden haasteet huolettavat suomalaisia

Päihteiden käyttö horjuttaa koko perheen hyvinvointia. Tuore kysely osoittaa, että kolmasosa suomalaisista on huolissaan läheisen päihteiden käytöstä tai mielenterveyden haasteista. Huoli kuormittaa erityisesti alle 35-vuotiaita heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia naisia. Palveluissa tulee huomioida myös läheisten jaksaminen ja kehittää yhteistyötä ammattilaisten kanssa.

PÄIHDEPÄIVIEN KÄVIJÄHAASTATTELU: TAINA HEININEN-REIMI
|

PÄIHDEPÄIVIEN KÄVIJÄHAASTATTELU: TAINA HEININEN-REIMI

”Kokemukseni Päihdepäivistä ovat olleet hyviä ja mieleen jääviä. Teen perinteisesti muistiinpanoja ja minulla on edelleen tallessa menneiden Päihdepäivien muistiinpanoja, joihin palaan aina aika ajoin. Päihdepäiviltä jäänyt tieto on jäänyt ainakin itselläni elämään ja ajattelisin, että kun ihmiset puhuvat omista kokemuksistaan tai kertovat omasta asiantuntijuudestaan, että se siitä on aina mielenkiintoista kuulla” –Taina Heininen-Reimi.