Mielipide: Hyvin resursoitu ehkäisevä päihdetyö ehkäisee Vaasanpuistikon kaltaisia haastavia tilanteita

Helsingin Sanomat on uutisoinut ahkerasti Helsingin Kallion Vaasanpuistikon tilanteesta. Alueella on ollut keväällä 2022 aikaisempaa rauhattomampaa ja päihteiden käyttö on ollut näkyvää. Alueen olosuhteisiin on reagoitu ja niihin on haettu ratkaisuja, mikä on hyvä asia. Valvonnan lisäämisen ja akuutin tilanteen selvittämisen jälkeen tulee katsoa eteenpäin, jotta päihdehaittoja voitaisiin vähentää myös pitkällä tähtäimellä. Näistä keinoista on ollutkin hyviä avauksia, ja esimerkiksi valvottujen käyttötilojen perustamista on ehdotettu. Palveluiden parantamisen lisäksi on panostettava myös varhaiseen puuttumiseen ja etenkin ehkäisevään työhön.

Artikkeli: Suomalaisten pelot ja haaveet -kyselytutkimus kertoo maailmankuvan muutoksesta

Ylen keväällä teettämän Suomalaisten pelot ja haaveet -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat huolissaan mm. sodan uhasta ja kansainvälisen politiikan vaikutuksesta elämään. Turvallisuudentunne oli järkkynyt jo valmiiksi koronapandemian vuoksi, kun hyökkäyssota Ukrainassa alkoi. Tutkimuksessa yli puolet suomalaisista oli sitä mieltä, että heidän maailmankuvansa on muuttunut. Vastauksissa kuvaillaan mm. turvallisuuden tunteen menettämistä ja luottamuksen rapautumista päättäjiä ja mediaa kohtaan. Myös ilmastonmuutos huolettaa erityisesti nuoria.

Artikkeli: Kuinka lisätä turvallisuutta liikenteessä?

Kesällä liikutaan paljon paikasta toiseen, ja valitettavasti onnettomuuksiakin tapahtuu tiellä ja vesillä. Tieliikenteessä sattui 319 henkilövahinko-onnettomuutta kesäkuussa. Niissä kuoli 14 ja loukkaantui 396 ihmistä. Kuolleita oli 1 vähemmän ja loukkaantuneita 53 vähemmän kuin vuoden 2021 kesäkuussa. Myös alkoholilla tai muilla päihteillä on usein vaikutusta tapaturmiin ja
liikenneonnettomuuksiin. Kuljettajan kuntoa voi kuitenkin haitata muukin kuin päihteet. Esimerkiksi väsymys, huonovointisuus, tunnekuohut ja lääkkeet voivat vaikuttaa kuljettajaan niin, ettei ajaminen ole enää turvallista. Oletko ajokunnossa? on olennainen kysymys aina ennen ajoon lähtöä.

Artikkeli: Ihmiset hakevat apua ahdistukseen kriisipuhelimesta entistä enemmän

Kolmasosa nuorista aikuisista kokee elämänsä merkityksettömäksi, kertoo tuore tutkimus, josta Yle uutisoi.
– Hätkähdyttävä tulos on ollut se, että puolet nuorista on huolissaan omasta jaksamisestaan ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan, tutkimusassistentti Eija Eronen kertoo Ylen artikkelissa. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista mainitsi mielenterveysongelmat nuorten pahoinvoinnin syynä. Naiset korostivat niitä miehiä useammin.

Artikkeli: Nuorten auttaminen on jokaisen aikuisen etuoikeus ja velvollisuus

Selvin päin kesään -kampanjan kumppanit kutsuvat maamme nuoret juhlimaan päihteittä koulun päättymistä ja alkavaa kesää. Tämän onnistumiseksi aikuisten tulee varmistaa nuorten terveellinen ja turvallinen elämä. Samalla kumppanit antavat tukensa kaikille terveydenhuollon, nuoriso- ja sosiaalityön sekä poliisin ja pelastusalan toimijoille poikkeuksellisen haastavina aikoina.

Artikkeli: Maailman tupakaton päivä 31.5. muistuttaa tupakan ympäristövaikutuksista

Maailman tupakattomana päivänä 31.5.2022 lisätään tietoisuutta tupakan ympäristövaikutuksista. Vaikutuksia on monia mm. tupakan viljelyyn, tuotantoon ja jakeluun sekä luontoon jätettyjen tupakantumppeihin liittyvät haitat. WHO:n kampanjassa kannustetaan tupakoimattomuuteen, mikä auttaa monin tavoin saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Uusi tupakkalaki on askel eteenpäin, kun etenemme kohti Nikotiiniton Suomi 2030 -tavoitetta.

BLOGI: LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI ON KUNTIEN YKKÖSTEHTÄVÄ

Tulevaisuudessa kunnan merkittävimmät järjestämisvastuut koskevat varhaiskasvatusta ja perusopetusta sote-asioiden siirtyessä maakunnille. Kuntien on pystyttävä turvaamaan laadukkaat varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut haastavasta tilanteesta huolimatta. Hyvin järjestetty ja resursoitu palvelu toimii usein myös ennaltaehkäisevänä toimintana.