Kaikkien kaupunki Lahdessa 23.9.–1.10.2021

Lahti osallistuu valtakunnalliseen Kaikkien kaupunki-kampanjaan

Miltä sinun kotikaupunkisi näyttää? Vaikka kaupunkimme on sama, katsomme sitä eri näkökulmista. Toiselle meistä puisto on pelkkä ohikulkumatka, toiselle meistä se voi olla yöpaikka.

Lahdessa näkyvä päihteiden käyttö puhututtaa ja luo turvattomuuden tunnetta.  Kaikkien kaupunki -kampanjalla pyrimme löytämään ratkaisuja ja vinkkejä siihen, miten kohtaamme erilaisia ihmisiä ja miten voimme tuntea olomme turvallisemmaksi kaupunkiympäristössä. Haluamme myös herättää keskustelua ja ymmärrystä siitä, että mahdumme kaikki samaan kaupunkiin.

Valtakunnallisen Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston (EPT-verkosto) Kaikkien kaupunki- kampanja toteutuu tänä syksynä Lahden lisäksi Tampereella. Lahden kampanjaa on toteuttamassa moniammatillinen porukka yhteistyössä järjestöjen ja yrittäjien kanssa.

Kampanjaviikon toimintaa ja tapahtumia eri ikäisille lahtelaisille

Kaikki tilaisuudet järjestetään terveysturvallisesti ja alueelliset koronaohjeistukset huomioiden.

Kampanjan avajaiset Palvelutorilla

Aika: 23.9. kello 14-15.30.

Paikka: Lahden Palvelutori, Kauppakeskus Trio, 2.krs. Vesku-Aukio, Aleksanterinkatu 18

Tilaisuudessa kerrotaan Kaikkien kaupunki-kampanjan tavoitteista ja tapahtumista Lahdessa. Ympäristöpääkaupunkiorganisaation johtaja Milla Bruneau kertoo tilaisuudessa ympäristöpääkaupungin näkökulmasta kaupunkiviihtyvyyteen. Lahden kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Marja Mikola ja asiantuntija Riikka Perälä Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostosta kertovat Kaikkien kaupunki-kampanjan tavoitteista ja ohjelmasta Lahdessa ja vastaavat yleisön kysymyksiin.

Tilaisuuden juontaa Janne Konttinen Lahden seurakunnasta. Musiikista vastaavat Meri Kalanti ja Miika Kallio Lahden seurakunnasta.

Monttu auki! Erätaukokeskustelutilaisuus lahtelaisuudesta

Aika: 24.9. kello 13-16

Millaisia kokemuksia sinulla on Lahdesta? Miten Euroopan ympäristöpääkaupungin tarinan tulisi jatkua?

Osallistu ainutlaatuiseen erätaukokeskustelutilaisuuteen lahtelaisuudesta. Mukaan mahtuu myös päihteidenkäyttöön liittyviä teemoja.
Avoin ja maksuton. Lähellä tai verkossa.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen http://greenlahti.fi/monttuauki. Ilmoittaumista jatkettu 24.9. asti.

Elävä kirjasto Lahden pääkirjastossa -lainaa asiantuntija

Aika: 27.9.2021 kello 14-18

Paikka: Lahden Pääkirjasto, Kirkkokatu 31, Lahti, Päijät-Häme 15140

Voit lainata asiantuntijan tai kokemusasiantuntijan eli ”elävän kirjan” keskustelukumppaniksi ja kysyä päihteisiin ja päihteidenkäyttöön liittyvistä kysymyksistä, Elävä kirjasto toimii kuten tavallinen kirjasto, paitsi että lainaat oikean ihmisen, jonka kanssa voit jutella itseäsi puhututtavasta asiasta. Elävästä kirjastosta on lainattavissa seuraavat kirjat:

  • Hoito, hoiva vai kontrolli? Huumeongelman sääntely yhteiskunnassa
  • Huumemaailma ei ole kaunis – kokemuksia narkomaanin isänä olemisesta
  • Häpeätahrani anoreksia
  • Koulukiusaamisen jättämät jäljet
  • Lapsena huumeperheessä
  • Matkani päihderiippuvaisesta äidiksi
  • Minä, ”hullun” äiti
  • Me, katujen ammattilaiset
  • Tunnetko minut? – kertomuksia nuoruuden kipukohdista

Lainattava Elävä kirja valitaan kirjaluettelosta. Lainasta sovitaan Elävän kirjaston kirjastonhoitajan kanssa. Laina-aika on enintään 20 minuuttia / Elävä kirja. Elävänä kirjana toimivan asiantuntijan kanssa etsitään kirjastosta sellainen paikka, jossa on hyvä vaihtaa ajatuksia ja keskustella rauhassa. Keskustelun tulee pysyä kunnioittavana ja asiallisena. Muistetaan myös turvallinen etäisyys.

Tapahtuma kirjaston sivuilla: https://lastufinna.lahti.fi/tapahtuma/elava-kirjasto-lainaa-asiantuntija/ ja Facebookissa https://fb.me/e/ZMFJN1Dg

Ehkäisevä päihdetyö Lahdessa

Aika: 29.9.2021 kello 14.-18

Paikka: Lahden Pääkirjaston pop-up -tilat, Kirkkokatu 31, Lahti, Päijät-Häme, 15140

Kaupungin ja järjestöjen ehkäisevän päihdetyön toimijat esittäytyvät pääkirjaston Pop-Up-tilassa. Sanotaan, ettei Lahdessa tehdä mitään päihdeongelman ratkaisemiseksi. Kyllä tehdään. Nyt on mahdollisuus keskustella kaupungissa toimivien päihde- ja mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijoiden kanssa siitä, millaista päihdetyötä kaupungissa tehdään. Tule kysymään mieltäsi askarruttavia kysymyksiä ja kuuntelemaan tarjolla olevista mahdollisuuksista osallistua itse toimintaan. Mukana mm.

  • Homebase, toipuville päihderiippuvaisille suunnattu päihteetön kohtaamispaikka
  • Jannika, avopalvelu päihteitä käyttäville tai käyttäneille odottaville äideille ja vanhemmille, joilla on alle 3-vuotiaita lapsia
  • Miete, tukea mielenterveyskuntoutujille
  • Finfami, tukea mielenterveysomaisille
  • Elokolo, ehkäisevän päihdetyön kohtaamispaikka
  • Jelppi, terveysneuvontapiste, joka on tarkoitettu suonensisäisesti huumeita käyttäville ja heidän läheisilleen
  • Takatasku, työllisyyttä ja mielekästä elämää edistävä toimintakeskus
  • Lahden ensi- ja turvakoti

Tapahtuma kirjaston sivuilla: https://lastufinna.lahti.fi/tapahtuma/ehkaiseva-paihdetyo-lahdessa-toimijat-esittaytyvat/ ja Facebookissa https://fb.me/e/ENn8EaWk

Paneelikeskustelu: Päihteidenkäyttö katukuvassa puhuttaa – onko Lahti kaikkien kaupunki?

Aika: 29.9.2021 18.00-19.30

Paikka: Lahden Pääkirjaston auditorio, Kirkkokatu 31, Lahti, Päijät-Häme, 15140

Päihteiden näkyminen katukuvassa herättää monenlaisia tunteita ja on pysyvä aihe somekeskusteluissa. Tässä paneelissa keskustellaan huumeiden käytön tilanteesta Lahdessa. Onko Lahti kaikkien kaupunki?  Kenelle kaupungin penkit kuuluvat? Millaista ehkäisevää päihdetyötä kaupungissa tehdään? Paneelin puheenjohtajana toimii ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Marja Mikola. Paneelissa ovat mukana:

  • ehkäisevän työn seutukoordinaattori Susanna Leimio, PHHYKY
  • Lahti City ry:n toiminnanjohtaja Pipsa Wirtanen
  • kokemusasiantuntija Homebase Lahdesta
  • kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén
  • jalkautuvan työn projektipäällikkö Robert Koski, Tukialus-hanke, Helsingin Diakonissalaitos
  • apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen

Tapahtuma on maksuton. Paikkoja rajoitetusti. Voit lähettää etukäteen kysymyksiä sähköpostitse: johanna.kalliomaa@lahti.fi tai marja.mikola@lahti.fi.

Tapahtuma kirjaston sivuilla: https://lastufinna.lahti.fi/tapahtuma/paihteiden-kaytto-katukuvassa-puhututtaa-onko-lahti-kaikkien-kaupunki/ ja Facebookissa https://fb.me/e/IoPaiMxG

Vinkkejä, ideoita ja mielipiteitä, miten tehdään kaupunki kaikille turvallisemmaksi

Alakoulussa Kaikkien kaupunki -kampanjan teemaa käsitellään Mitä tehdä, jos kaupungilla liikkuessa pelottaa? –videon herättämien ajatusten siivittämänä. www.youtube.com/watch?v=lUeRHKvga8s

Yläkouluikäisille soveltuu video Miksi ihmiset ovat sekaisin kadulla. Lue myös blogi: https://www.buenotalk.fi/miksi-jotkut-ihmiset-on-ihan-sekaisin-ostarilla-tai-metrossa/

Harjun koulun lapset piirtävät kuvia aiheesta: ”Millainen on kaikkien kaupunki? ”. Piirustuksista on näyttely Palvelutorilla kampanjan ajan.

Keskustassa oleilevilta nuorilta selvitetään, mitä turvallisia ja turvattomia paikkoja heidän mielestänsä keskustassa on, ja mitä he itse voisivat tehdä turvallisuuden parantamiseksi.

Seuraa kampanjaa verkossa ja somessa

Facebook: www.facebook.com/eituomita/

Twitter: @eptverkosto, #kaikkienkaupunkilahti

Instagram: @EPT-verkosto

Aikaisempien kampanjoiden materiaalia

Kampanjaa on toteutettu vuodesta 2018 lähtien. Aikaisempia kampanjakaupunkeja ovat olleet Helsinki, Turku ja Oulu.

Helsingin joukkoliikenteessä toteutetussa Kaikkien kaupunki -turvallisuuskampanjassa kerättiin kaupunkilaisten kokemuksia joukkoliikenteestä. Helsinki Poetry Connectionin runoilijat Samppa Varis, Aino Huusko ja Jonna Nummela aka Nihkee Akka kirjoittivat näiden kokemuksien pohjalta runoja, jotka saivat ensiesityksensä Runometrossa 15.12.2018. Runometron videoita voi katsoa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=K5stEkT5y-8

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry: asiantuntija Inari Viskari kertoo vuonna2019 järjestetyn kampanjan lähtökohdista Turussa https://www.sttinfo.fi/tiedote/turussa-alkaa-kaikkien-kaupunki-kampanja-yhteisollisyys-lisaa-turvallisuutta?publisherId=65867755&releaseId=69862785

Vuonna 2020 järjestetyssä Oulun kampanjassa haastateltiin muun muassa maahanmuuttajataustaisia ihmisiä heidän kokemuksistaan päihteiden käytön aiheuttamasta turvattomuudesta. https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/kenen-kaupunki-

Kampanjatyöryhmä ja yhteistyökumppanit

Ehkäisevän mielenterveys -ja päihdetyön alueverkosto Pete Lahti

Lahden kaupunki

Lahti City ry

Lahden seurakunnat

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto)

Lisätiedot:

Lahden kaupunki
Osallisuus ja hyvinvointipalvelut
Marja Mikola, Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori, p. 044 482 6378
marja.mikola(at)lahti.fi

Kaikkien kaupunki -sivusto
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto)
Riikka Perälä, asiantuntija
riikka.perala(at)ehyt.fi

#kaikkienkaupunki

#kaikkienkaupunkilahti