Tänä keväänä Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston viestinnässä on noussut vahvasti esiin huumeita ja muita päihteitä käyttäviin ihmisiin liittyvä stigma, häpeäleima. Samaa aihetta käsiteltiin toukokuussa Club Health -konferenssissa Amsterdamissa.
Club Health -konferenssissa keskityttiin haittoja vähentävään huumepolitiikkaan ja keskusteluun asenteista. Puhujat ympäri maailmaa kertoivat oman maansa tai kaupunkinsa käytännöistä, joilla pyritään lisäämään turvallisuutta ja vähentämään päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja. Hyvä esimerkki ovat yöpormestarit, joiden tehtävänä on kehittää yökulttuuria ja lisätä yhteistyötä naapuruston asukkaiden, kaupungin hallinnon, viranomaisten, yötyöntekijöiden ja juhlijoiden kesken.
Puheenvuoroissa nousi esiin kysymys siitä, millaiseen suuntaan kaupunkien yöelämä on menossa, ja miten muutokseen tulisi reagoida.
Amsterdamissa tällä hetkellä yöpormestarina toimiva Shamiro van der Geld painotti puheessaan, että mielikuvat yöelämästä ovat osittain vanhentuneita. Hänen mukaansa klubeista ja yöelämästä on tullut toimittajien, taiteilijoiden ja aktivistien kohtaamispaikka, missä tietoa jaetaan ja etsitään ratkaisuja ympäröiviin yhteiskunnan ongelmiin. Van der Geld kertoi, että esimerkiksi Amsterdamissa yöbilekulttuuri on muuttunut; yhteiskunnan poliittiset aiheet näkyvät keskusteluissa ja kohtaamisissa, ja moni juhlija menee aamulla normaalisti töihin.
Kulttuurin muutos avaa uusia mahdollisuuksia myös päihteiden käyttäjien kohtaamiselle ja haittoja vähentävälle työlle. Valvonta on tärkeä osa turvallisuutta, mutta myös vuorovaikutteiselle yhteistyölle on tarvetta. Miksi emme veisi esimerkiksi kulttuuripalveluja kattavasti kaikkien saataville?
Konferenssissa lähestyttiin yöelämää ja siihen liittyvää päihdekulttuuria osallistavasta tulokulmasta niin päihteiden ongelmakäyttäjien kuin juhlijoidenkin osalta. Samalla heräsi kysymys, miten saamme osallistettua kaikki kansalaiset yhdenvertaisesti päätöksentekoon. Demokratiassa kaikilla on oikeus vaikuttaa, mutta miten ulottaa vaikuttamismahdollisuudet kaikille kansalaisille? Ja millainen asennemuutos tarvitaan sitä ennen, jotta olemme valmiita ottamaan jokaisen yhteiskunnan jäsenen mukaan aktiivisena toimijana?
Maaret Väkinen
viestinnän asiantuntija
EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
Ylen artikkeli 7.6.2019 Haluaisitko museoon, uimaan, treenaamaan tai leffaan yöllä? Helsinki aikoo palkata yöluotsin kehittämään pääkaupungin yöelämää
Ylen aiheeseen liittyvä artikkeli vuodelta 2018: Vilkas yöelämä lisää kaupungin vetovoimaa ja rauhattomuutta – Amsterdamin yöpormestari kertoo, miten häiriötekijät saadaan kuriin
Guardianin aiheeseen liittyvä artikkeli vuodelta 2016: The stuff of night mayors: Amsterdam pioneers new way to run cities after dark
Miltä stigma tuntuu? Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto on julkaissut tänä keväänä videon, jolla Helsinki Poetry Connection -runotaiteilija Nihkee akka esittää runon Luukuulo.