Hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan viikkoja, mihin moni ei kykene ilman riittävää tukea.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijat avasivat 13.2. ilmestyneessä kirjoituksessaan keskustelun huumausainepolitiikan keinovalikoiman laajentamisesta nykyistä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon puolelle. Avaus on tervetullut.
Huumeita käyttävät ihmiset typistyvät julkisessa keskustelussa valitettavan helposti järjestyshäiriöksi tai turvallisuusuhiksi. Häiriöitä pyritään kitkemään kohdistamalla heihin erilaisia kontrollitoimenpiteitä. Tästä hyvänä esimerkkinä julkisessa tilassa tapahtuvan huumeiden pistämisen ehkäisy poistamalla neuloille ja ruiskuille tarkoitetut keräysastiat. Käyttäjien poistaminen julkisista tiloista, valvonta ja sanktiot siirtävät huumeisiin liittyvät ongelmat kuitenkin vain muualle, ellei samalla tehdä jotain muuta.
Huumeita käyttävät ihmiset kuuluvat tutkitusti yhteiskunnan huono-osaisimpiin. On myös tutkittua tietoa siitä, että he eivät saa riittävästi apua esimerkiksi mielenterveyden häiriöihin tai vakavasta riippuvuudesta irtautumiseen.
Järjestöjen ylläpitämissä matalan kynnyksen palveluissa näkyy huoli toimeentulosta ja asunnottomuuden uhka. Palveluihin hakeutuminen on hidasta ja monille liian vaikeaa. Hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan viikkoja, mihin moni ei kykene ilman riittävää tukea.
Huumeita käyttävät ihmiset tulisi nähdä ensisijaisesti avun tarpeessa olevina yksilöinä, ei rikollisina tai järjestyshäiriöinä. On hyvä muistaa, että tähän ohjaa myös vallitseva sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö.
Riikka Perälä, edunvalvonta- ja kehittämiskoordinaattori, EHYT ry:n Päihdeasiamiestoiminta
Mirka Vainikka, toiminnanjohtaja, Irti Huumeista ry
Inari Viskari, asiantuntija, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
Julkaistu Helsingin Sanomissa 20.2.2018