Kun joskus 15-kesäisenä tulin ensimmäistä kertaa vapaaehtoistyöhön YAD:lle, en ollut aikaisemmin ollut tekemisissä huumeiden tai huumeidenkäyttäjien kanssa. Asiasta tietämättömälle entisten käyttäjien kanssa toimiminen herätti ristiriitaisia ajatuksia ja näin myöhemminkin asiasta kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Sitä huomaa helposti kirjoittavansa joko liian imartelevasti tai liian säälivästi.
Olin kuitenkin lähtenyt mukaan toimintaan ennakkoluulottomin ajatuksin ja pian sainkin selville, että koulumaailmasta saamani kuva likaisesta ja rähjääntyneestä huumeidenkäyttäjästä oli kaukana todellisuudesta. Totta kai ihmiset ovat erilaisia ja toisilla käyttötausta näkyy eri tavalla kuin toisilla, mutta siitä tulin varmaksi, että kukaan ei ole käyttänyt huumeita puhtaasti pahuuttaan.
Alkuun erityisesti ajatus siitä, että huumeiden käyttö on saattanut viedä joltakulta monta vuotta elämästään, tuntui kauhealta. Useita vuosia paikallaan junnaamista varmasti vaikuttaa ihmiseen monella tavoin. Mutta ehkä juuri senkin takia oli niin helppoa tulla juttuun itseäni paljon vanhempien ihmisten kanssa. Monissa tilanteissa muistan ajatuksissani ihmetelleeni, kuinka loppujen lopuksi noin ”normaalin” oloinen ihminen on voinut kokea ja selvinnyt noin rankan historian. Hiljalleen huomasin piirteitä, jotka yhdistin entisiin riippuvuuksiin. Yksi saattaa juoda isoja määriä energiajuomia tai toinen haikailla adrenaliinin herättävien kokemusten perään. Kaikista vahvimmin silmiini paistoi kuitenkin halu herättää omalla kokemuksellaan ajattelemaan ja auttaa kanssaihmisiä ajautumasta samoille kentille. Sekä se tarpeellisuuden ja hyvän olon tunne, jonka toisten auttamisesta saa.
Vaikka en huumeiden käytön haittoja tietenkään toivoisi kenellekään, on varsinkin ennaltaehkäisevässä työssä paljon tarvetta myös kokemusasiantuntijoille. Voiko huumemaailman tunteminen sitten vastata päihdealan koulutusta? Ehkä ei, mutta eri näkökulmista on harvemmin haittaakaan. En usko myöskään, että huumeet tulevat ikinä häviämään maailmasta, eli käyttäjiä tulee aina olemaan. Lyödään monta kärpästä samalla iskulla, kun autetaan huumeiden käyttäjiä ja annetaan heidän toivuttuaan auttaa puolestaan muita. Eikä tuomita kumpaisiakaan.
24.10.2017 Taneli Hytönen, vapaaehtoinen, YAD Youth Against Drugs ry