Päihdetyöntekijät ovat suomalaisen yhteiskunnan ihmisoikeustaistelijoita! Me pidämme huolta asiakkaistamme, ihmisistä, joiden arki on erityisen haastavaa. Ei ole oikein, että ihmisillä on nälkä, kylmä ja he voivat silminnähden huonosti. Ketään ei saa jättää yksin!
Helsingin Sanomat uutisoi taannoin, että koronapandemia vähensi huumeiden käyttöä Euroopassa, mutta Suomessa tilanne paheni. Havainnot poliisissa ja monissa järjestöissä ovat samansuuntaisia. Meillä Irti Huumeista ry:ssä yhteydenottojen määrä kaikilta kohderyhmiltä on kasvanut ja hätä näkyy päivittäin. Oli kyseessä sitten tietoa tarvitsevat toimittajat tai hädässä olevat huumeiden käyttäjät ja heidän läheisensä.
Koronan vaikutuksista on keskusteltu pienissä ja suurissa porukoissa. Nyt odotan toimia. On toimittava niin, että yhtään kaveria ei jätetä. Hyviä luottamusta herättäviä toimia on tehty, kuten esimerkiksi Helsingin kaupungin jalkautuvan verkoston kokoaminen. Se oli upea toimi Symppisten Linda Brownilta ja Elli Peltoselta. Kiitos siitä.
Silti paljon on tehtävää ja haasteita ratkottavana.
Mediassa esiin nousseet jutut nuorten väkivallasta ovat oiva esimerkki, että kontrollin rinnalla tarvitaan vahvaa sotealojen interventiota. Ilman psykiatrista ja päihdekuntoutusta ei ratkaista nuorten arjen haasteita ja luoda toivoa kullekin nuorelle – vaikka lastensuojelu ja poliisi tekisivät osansa kuinka hyvin. Suomen on näytettävä, että turvaverkkomme ottaa kopin, välittäen ja huolehtien. Hoitotakuu on turvattava vieroitushoitoon pääsyssä – olipa kyse alaikäisistä tai aikuisista.
THL:n mukaan: ”Alempiin sosioekonomisiin luokkiin kuuluvilla ihmisillä on keskimääräistä enemmän perussairauksia, jotka todennäköisesti lisäävät koronavirustartunnasta aiheutuvien vakavien oireiden riskiä.” Tämä lause on kaikunut monen huumeiden käyttäjän ja heidän läheisensä mielissä tänä syksynä. On mietittävä, miten turvataan lämpö, tuki, turva ja ravitsemus vakavasti huumeriippuvaisille ihmisille. Miten turvataan heidän läheistensä mielenrauhaa? Tämä tulee sekä inhimillisesti että taloudellisesti edullisemmaksi matalan kynnyksen palveluilla kuin lisääntyvä erikoissairaanhoidon tarve ja lisääntyvä pahoinvointi.
Irti Huumeista ry:n ja A-klinikkasäätiön Arjen toimintakyky -kyselyissä nimittäin nousee esille se tosiasia, että huumeiden käyttäjien läheiset painivat samojen arjen haasteiden kanssa kuin huumeriippuvaiset – eli ahdistuksesta, taloushaasteista, väkivallan pelosta, masennuksesta, unettomuudesta jne. Riskinä on työkyvyn pysyvä heikkeneminen. Läheisten palveluista on koko Suomessa, Helsingissäkin, huutava pula. Koronan vuoksi huoli rakkaista ihmisistä on kasvanut, samoin läheisten kuormitus ja siten myös läheistuen tarpeen määrä.
Talvi tulee. Kylmä tulee. Vaatekeräykset ja leipäjonot ovat ensiapua. Satunnainen tai edes määräaikainen ensiapu ei saa olla kestävä pysyvä hyvinvoivan Suomen ratkaisu. Ei maailman onnellisimman väestön keskuudessa osa ihmisistä voi elää ilman, että heidän perustarpeensa tulevat tyydytetyksi. Minusta kasvavat ruokajonot ovat ihmisten julkista kiusaamista, nöyryyttämistä, jota ei saisi tapahtua. En sano, etteikö sydämestä annettu tuki ja apu olisi tyhjää parempi. Sanon, että valtion ja kuntien on kannettava vastuunsa tyylikkäästi ja inhimillisesti.
Tarvitaan suhteellisuudentajua ja kykyä turvata päihdejärjestöjen voimavarat eli henkilöstö ja vertaiset sekä asiakkaamme, monisairaat ihmiset.
80-100 litraa puuroa Itiksen Symppiksessä päivässä ja inhimillinen arvostava kohtaaminen eivät ole mitenkään korvattavissa. Toki kadulla elävät ihmiset arvostavat paljon jalkautuvaa työtä eväineen, mutta voimavarat eivät riitä yhtä suuren asiakasmäärän tavoittamiseen. Ei myöskään ole inhimillistä, että ihmiset joutuvat jonottamaan ruokaa tuntitolkulla ja palelemaan ulkona, kun yömajojen sisäänottomääriä on jouduttu laskemaan.
Apulaispormestari Vesikansa katsonkin Sinua ja pyydän, että harkitsette huolellisesti, mitkä ovet pitää olla talvella auki ja kuinka ihmisten perustarpeisiin vastataan inhimillisesti.
Nyt on toimittava kuten lentokoneessa konsanaan. Me olemme oppineet huolehtimaan omasta turvallisuudestamme, maskeistamme ja etenkin käsihygieniastamme – on aika huolehtia kohderyhmästämme. Ihmisistä, joille arki on haastavaa ja joiden elämä on nyt ehkä enemmän kuin aikoihin kadulla. On pohdittavat tarkoin, miten Suomi ja Helsinki huolehtii ihmisistä, arvostaen.
Yhteistyössä on voimaa.
Kirjoittaja: Mirka Vainikka, toiminnanjohtaja, Irti Huumeista ry
Kirjoitus on Virtuaalisten Päihdepäivien seminaarin Päihteet ja korona: miten epidemia näkyy päihdeongelmista kärsivien hyvinvoinnissa ja tuen tarpeessa? alkupuhe 11.11.2020.