Artikkeli: Huudikoutsit aloittavat keväällä

Metroasemilla ja niiden seuduilla liikkuu matkustajien lisäksi päihteiden käyttäjiä. Joka viides metrolla matkustava pitää iltaisin asemien seutuja turvattomina. Näin ei tarvitse olla, sanoo projektipäällikkö Mirka Haili Irti Huudeista -hankkeesta.

– Turvattomuutta voidaan vähentää lisäämällä positiivisia kohtaamisia, ja samalla voidaan ohjata päihteiden, etenkin huumeiden, käyttäjiä palvelujen piiriin.

– Koutsit sparraavat metroasemien lähettyvillä, huudeilla, oleilevia mielekkääseen toimintaan ja esimerkiksi päihdepalvelujen pariin.

Hailin mukaan metroasemien vartijoiden ja järjestyksenvalvojien kanssa tehdään hyvässä hengessä yhteistyötä päihteiden käyttäjien kohtaamiseksi.

Koutseilta saa kysyä

Huudikoutseiksi kelpuutetaan henkilöitä, joilla on kokemusta joko päihteiden käytöstä tai vankilasta tai molemmista ja joilla on riittävästi raittiutta takana ja halua auttaa päihteitä käyttäviä. Koulutukseen otetaan mukaan kaikkiaan kymmenen henkilöä, jotka työskentelevät työpareina.

Metromatkustajat voivat reilusti kysyä koutseilta hankkeesta ja päihdeasioista.

– Toivomme, että huudikoutsit pystyvät jeesaamaan muita ihmisiä ja luomaan hyvää ja turvallista ilmapiiriä asemille. Toivottavasti ihmisten ymmärrys ja hyväksyntä päihteiden käyttäjiä kohtaan kasvaisivat, hankkeen työntekijä Henrik Linnavirta sanoo.

Lähihoitajaksi opiskeleva entinen päihteiden käyttäjä Tom Lappalainen lähtee huudikoutsiksi mielellään. Häntä eivät häiriötilanteet pelota.

– Totta kai pitää olla varautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta olen ollut töissä samantapaisissa paikoissa ja tiedän, kuinka päihteiden käyttäjiä pitää lähestyä ja kuinka tilanteita saa rauhoitettua.

Lappalainen odottaa, että päihteiden käyttäjiin liittyvää stigmaa saisi vähennettyä keskustelemalla.

Inhimillisyyttä kohtaamisiin

Huudikoutsien on tarkoitus myös järjestää erilaisia pop up -tapahtumia. Katutaiteilija, räppäri, kokemusasiantuntija Toni Hurskainen on valmis tarttumaan haasteeseen. Monet metromatkustajat ovat tavanneet räppärin mm. Sörnäisten ja rautatieaseman metroasemilla. Hurskainen ilahtuisi, jos joku asemien päihteiden käyttäjistä aloittaisi toipumisen tien.

Henri Grönholmin sai mukaan halu auttaa ihmisiä.

– Haluan saada tuotua jotenkin inhimillistä otetta metroasemille. On paljon heikko-osaisia ja syrjäytyneitä päihteiden käyttäjiä. On inhimillisiä keinoja selvittää, mistä on kysymys. Voi mennä kysymään, mikä on hätänä, Grönholm sanoo.

Kadulla hengaileminen ja päihteiden käyttö tulivat Grönholmille nuorena tutuiksi.

– Tiedän, miten kova se suhtautuminen on ollut. Kun saisi sitä vastakkainasettelua vähemmälle, ei olisi ”me” ja ”te”. Ollaan kaikki yhdessä tässä ja tuetaan toinen toisiamme. Varmasti se pelko vähenee ihmisillä.

Huudikoutsien koulutus alkaa tammikuussa, jolloin ensimmäiset koutsit jalkautuvat vähitellen metroasemille.

Irti Huudeista -hankkeen toteuttavat Irti Huumeista ry ja Kukunori ry. Yhteistyökumppaneina ovat HKL, Palmia, HSL ja poliisi. Hankkeen päärahoittaja on STEA.

– Teemme mielellämme yhteistyötä myös muiden toimijoiden kanssa, Haili sanoo.

Kun saisi sitä vastakkainasettelua vähemmälle, ei olisi ”me” ja ”te”. Ollaan kaikki yhdessä tässä ja tuetaan toinen toisiamme.

Henri Grönholm

Teksti ja kuvat Birgitta Suorsa, Irti Huumeista ry