Blogi: Kaikkien kaupunki. Siis ihan kaikkien.

Kaupunki kuuluu kaikille. Julkinen tila kuuluu kaikille. Jokainen meistä ansaitsee tulla kohdatuksi ystävällisesti. Kaikkien kaupunki -kampanjan tavoitteena on lisätä ymmärrystä katukuvassa esiintyvien häiriöiden taustatekijöistä ja etsiä ratkaisuja.

Järjestöjen toimintaa huumekuolemien ehkäisyssä kerättiin yhteen

Elokuun 31. päivänä vietetään kansainvälistä päivää yliannostuskuolemien ehkäisemiseksi (International Overdose Awareness Day). Kampanjassa muistutetaan, että huumeiden käyttöön liittyvää kuolemanriskiä voi vähentää monilla eri tavoin. Suomessa huumeisiin liittyvät myrkytyskuolemat ovat olleet kasvussa. Uhrit ovat usein alle …

Lue lisääJärjestöjen toimintaa huumekuolemien ehkäisyssä kerättiin yhteen

Artikkeli: Humala, helle & huolimattomuus – vaarallinen yhdistelmä juhannuksena!

Tapaturmiin kuolee vuosittain noin 2 000 suomalaista, joista joka kuudes päihtyneenä*. Päihtyneiden osuus hukkuneista ja palotapaturmiin kuolleista on erityisen suuri. Viime vuosina hukkuneista sekä tulipalossa kuolleista noin joka toinen on ollut päihtynyt. Tapaturmapäivän kampanjan teemana on tänä vuonna päihteiden käytön yhteys tapaturmiin.

BLOGI: Mitä Lost Boys-dokumentista käyty keskustelu kertoi huumausainepolitiikan muutoksesta?

Yle näytti Docventures-elokuvasarjassaan huumeidenkäyttäjiä kuvaavan Lost Boys-dokumentin helmikuussa. Elokuvan jälkeen käyty keskustelu näytti, että huumeisiin liittyvässä yhteiskunnallisessa keskustelussa on nykyään mukana myös empatian tunteita. Tätä voi pitää merkittävänä muutoksena, joka näkyy myös kansainvälisessä huumausainepolitiikassa. Suomen …

Lue lisääBLOGI: Mitä Lost Boys-dokumentista käyty keskustelu kertoi huumausainepolitiikan muutoksesta?

Ehkäisevän päihdetyön viikko 2021

Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään viikolla 45, 8.-14. marraskuuta. Ehkäisevän päihdetyön viikko jatkaa tänä vuonna vuoden 2020 teemaa. Kampanjaviikolla halutaan kannustaa nuoria ja nuoria aikuisia avoimeen keskusteluun kannabiksesta.

BLOGI: Hakisitko mulle pari juomaa? – Nuori saa alkoholia yleensä läheiseltä aikuiselta

Blogi on julkaistu Alko Vastuullisesti #nofilter-blogissa 17.5.2021. Lue alkuperäinen blogijulkaisu Alko vastuullisesti sivuilta. Tutkimusten mukaan alkoholia juovat alaikäiset saavat alkoholin yleisimmin läheiseltä aikuiselta. Alkoholin tarjoaminen nuorelle valvotusti ei ole toimivaa päihdekasvatusta. Sen sijaan avoin keskusteluilmapiiri …

Lue lisääBLOGI: Hakisitko mulle pari juomaa? – Nuori saa alkoholia yleensä läheiseltä aikuiselta