Olet täällä

Yksinäisyys ahdistaa - nähdään toisemme

02.11.2017
Joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä, ainakin ajoittain. Ikääntyneillä yksinäisyys on vielä yleisempää ja heistä joka kolmas kokee olevansa yksinäinen. Yksinäisyys on ahdistava kielteinen tunnetila. Se ei ole vapaaehtoista, positiivista yksinoloa. Yksinäisyys voi olla pinnallistenkin sosiaalisten suhteiden puuttumista tai kokemusta siitä, ettei ole ketään läheistä, joka ymmärtää.

Ikääntyneillä yksinäisyys johtuu usein siitä, että korkean iän myötä läheisten verkosto ympäriltä on harventunut. Lapset saattavat asua kaukana ja liikkumisen rajoitteet tai hiipuneet voimavarat estävät pääsyn ihmisten pariin. Vanhemmalla iällä voi olla vaikeaa solmia uusia ihmissuhteita.

Sosiaalisten kontaktien puute aiheuttaa kuulumattomuuden kokemuksen: Minulla ei ole ketään, en kuulu mihinkään porukkaan tai yhteisöön. Tämä heikentää merkittävästi koettua hyvinvointia ja varsinkin ikääntyneillä turvallisuuden tunnetta. Pitkään jatkunut yksinäisyys saattaa aiheuttaa myös masennusta. Tutkimusten mukaan yksinäisyys on terveydelle vähintään yhtä haitallista kuin tupakointi, ylipaino tai sepelvaltimotauti. Yksinäisyys saattaa ajaa ihmisen myös hakemaan lohtua päihteistä.

Yksinäiset kokevat usein itsensä näkymättömäksi: Kukaan ei huomaa eikä näe minua. Tähän jokainen meistä voi vaikuttaa. Silmiin katsominen, hymyileminen, tervehtiminen ovat tavallisia arjen tekoja, joita jokainen meistä voisi tehdä enemmän. Niiden vaikutus on suuri. Huomatuksi tullut saa kokemuksen välittämisestä, tuntee kuuluvansa yhteisöön ja kokee olevansa turvassa.

Yksinäisyyttä voi lievittää koulutettu vapaaehtoinen ystävä, ja jos voimavarat riittävät, osallistuminen yhdistystoimintaan. Toisten auttaminen antavat merkityksellistä tekemistä myös yksinäisyyttä kokevalle. Yksinäisyydestä on hyvä puhua rohkeasti. Puheeksi ottaminen on ensimmäinen askel kohti ratkaisuja.

Nähdään – toisemme.

Kirjoittaja: Maaret Alaranta, Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori, Suomen Punainen Risti