Olet täällä

Välitätkö? Uskallatko? Osaatko?

09.11.2016
Päihteistä tai rahapelaamisesta puhuminen herättää tunteita. Nämä aktiviteetit liittyvät aikuisten ihmisten vapaa-aikaan, jonka jokainen saa käyttää itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Siksi onkin joskus vaikeaa nostaa kissa pöydälle työpaikalla silloin, kun vapaa-ajan ja työn rajat sekoittuvat – kun mopon keuliminen päihteidenkäytön tai rahapelaamisen kanssa alkaakin vaikuttaa työntekijän suoriutumiseen työssään.

Keskustelun avaaminen on silti välttämätöntä. Ensinnäkin ongelmilla on taipumus kasaantua ajan kuluessa. Lisäksi haittavaikutukset alkavat useimmiten kauan ennen kuin ollaan siinä pisteessä, että ylitetään viimeinen raja tulemalla humalassa töihin tai käyttämällä firman rahaa pelipöydässä. 

Liialliseen päihteidenkäyttöön tai pelaamiseen liittyy usein salailua ja häpeää. Ongelmat kuitenkin heijastuvat työyhteisön arkeen, vaikka työntekijä pyrkisikin niitä viimeiseen saakka piilottelemaan. Syntyy tilanteita, joissa kollega ei olekaan normaaliin tapaan läsnä, myöhästelee, ei suoriudu töistään tai vaikuttaa muuten omituiselta. Työkaverit havaitsevat helposti yhteishenkeen vaikuttavat muutokset toisen läsnäolossa, vaikkeivät osaisi nimetä syitä muutosten taustalla. Työyhteisössä ensimmäinen kosketus päihde- tai pelihaittoihin on usein työkavereiden tunne siitä, ettei kollegalla ole kaikki kunnossa. Usein työkaverit joutuvat myös paikkaamaan päihde- tai peliongelmaisen tekemättä jääneitä hommia. 

Koska työntekijän terveys ja työkyky ovat hyvinvoivan työyhteisön kulmakivi, on työyhteisöön heijastuva päihteidenkäyttö tai pelaaminen syytä ottaa puheeksi. On kaikkien etu, jos työpaikalla on sallittua todeta, ettei työkaverilla ole kaikki kohdallaan. Kuka vain voi kysyä kahvitauolla kollegaltaan: ”Miten sulla menee?” 

Viime kädessä vastuu keskustelun avaamisesta on silti aina oltava jollakulla. Jos päihde- tai pelihaittojen puheeksiottamisen vastuista ei ole sovittu etukäteen, voi syntyä vaikenemisen tai epätietoisuuden ilmapiiri. Työpaikoilla on monenlaisia paineita ja jännitteitä siitä, kuka voi ja uskaltaa nostaa pulmat puheeksi. Työntekijä voi esimerkiksi pelätä oman asemansa vaarantumista työyhteisössä, jos puuttuu työtoverin toimintaan liiaksi. Näiden asioiden ratkaiseminen ja ennakoiminen on ennen kaikkea esimiehen velvollisuus.  

Työyhteisössä päihde- ja pelihaittoihin puuttuminen on välittämistä. Kärjistyvien konfliktien ehkäiseminen koostuu työyhteisössä ennen kaikkea arjen teoista.  Pelisäännöt puuttumiselle kannattaa suunnitella yhdessä. Ne on hyvä kirjata työpaikan päihdeohjelmaan tai hyvinvointisuunnitelmaan. Tiukan tilanteen tullen kirjaus auttaa palaamaan siihen, miten puheeksiottotilanteessa menetellään.  

Ohjelmat ja pelisäännöt eivät silti ratkaise kaikkea. Lopulta tärkeintä on rohkeus ja kyky avata suu ja kysyä, silloin kun huoli herää. 

Antti Hytti 

aikuistyön päällikkö, EHYT ry

Salla Karjalainen 

projektiasiantuntija, EHYT ry