Olet täällä

Mikä toisen voinnin kysymisessä on niin vaikeaa, että mieluummin ollaan hiljaa?

16.10.2017

Kuulun ihmisryhmään, joka suhtautuu kampanjoihin suhteellisen skeptisesti. Mitä niistä oikeasti on hyötyä? ”Ehkäisevän päihdetyön viikolla vahvistetaan ehkäisevän työn asemaa ja lisätään sen tunnettuutta” -hyvä, se on kyllä tarpeen! Mutta toteutuuko tavoite ja ketä se auttaa?

Ehkäisevän päihdetyön teemaviikon kärkeä on terävöitetty viimeisinä vuosina. Enää ei yritetä tavoittaa kaikkia kansalaisia, vaan kohdennetaan ydinviestiä ja sen sisältöä. 2016 teemaksi nostettiin puheeksiottaminen. Innostuin, sillä nyt päästiin jo tasolle, jolla oikeasti kohdataan eläviä ihmisiä. Innostukseni vaan kasvoi, kun mukaan saatiin laajasti yhteistyökumppaneita ja tuotettiin sanoman tueksi paljon konkreettista materiaalia. Nyt pystyi perinteisen toteamuksen ”Olis se hyvä” vaihtamaan kehotukseen, ”poimi netistä menetelmiä ja kokeile, miten ne toimivat asiakastilanteissa”. Konkretiaa sekä puheeksiottajalle että asiakkaalle.

Vuonna 2017 kärkeä on yhä hiottu. Nyt kehotetaan erityisesti puuttumaan ikäihmisten päihteidenkäyttöön. Voisi ajatella, että kohderyhmä on pieni ja kapea. Todellisuudessa ikäihmisten päihteiden käyttö on lisääntynyt ja aihe koskettaa monia. Yksi syy toki on ikäihmisten määrällinen kasvu, mutta myös elintapojen muutokset ja usein taustalla jäytävä yksinäisyys. Tuntuu kuitenkin siltä, että päihteidenkäytön puheeksiottaminen ei ole lisääntynyt samassa suhteessa. Rehellisesti sanoen, en ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi on vaikea kysyä: ”Mitä sinulle kuuluu?”. Siitähän päihteidenkäyttöön puuttumisessa pohjimmiltaan on kysymys. Jatkokysymyksessä voi tiedustella, haittaavatko päihteet elämääsi.

Usein kuulee ammattilaistenkin miettivän, voiko kysymykseni päihteidenkäytöstä olla loukkaava. Ei voi, jos kysyt aidosti kunnioittavasti. Miten aito kiinnostus toisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista voisi olla loukkaavaa? Kysymystä voi perustella silläkin, että se on arkipäiväinen kysymys, joka esitetään aivan jokaiselle. Toki joku voi joskus vastata, että ei halua puhua aiheesta. Hän jää kypsyttelemään aihetta ja usein palaakin siihen itse jonkin ajan kuluttua. Keskustelu on avattu ja siitä on helpompi jatkaa -huomattavasti helpompi, kuin asiakkaan itse avata keskustelu kyseisestä aiheesta. Muistan erään Punaisen Ristin vapaaehtoisen, joka pelkäsi päihteidenkäytön puheeksiottamista toisesta syystä: ”kun siitä avaa keskustelun, siitä ei tule loppua”. Ikäihminen oli iloinnut, että kerrankin joku kysyi, ja pohdittavaa riittikin lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksista aina alkoholin vaikutuksiin unenlaatuun. Tarvetta keskustelulle on, ja jos tieto loppuu, vastauksia voi hakea yhdessä.

Jonkun vaan pitää aloittaa se keskustelu.

Muutos, tunnettuus ja vaikutus, ne alkavat usein pienistä teoista. Jos teemaviikko havahduttaa ja tukee tekemään niitä tekoja, niin minäkin skeptisyydestäni huolimatta uskon vahvasti sen merkitykseen. Kannustan siis jokaista tarttumaan viikon viesteihin, toteuttamaan niitä sekä jakamaan niitä ja sitä kautta herättämään aina jonkun sieltä, toisen täältä, tekemään niitä pieniä tekoja, joilla voi olla suuria merkityksiä. Ja tehdään niitä juuri nyt, kuten tämän vuoden julisteessa sanotaan: Koska on hyvä hetki!

16.10.2017 Kati Laitila, Päihdetyön suunnittelija, Suomen Punainen Risti

Ehkäisevän päihdetyön teemaviikkoa vietetään nyt 18 kertaa viikolla 45 eli 6.-12.11. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ja Suomen Punaisen Ristin päihdetyö koordinoivat viikkoa, mutta toimintaa on valtakunnallisesti kaikilla sektoreilla.