Olet täällä

Kysy, koska häpeä ei elä avoimuudessa

18.10.2016
Tiina menetti hiljalleen otteen työpaikastaan mielialan sukeltaessa pohjamutiin yhä uudelleen ja uudelleen. Työterveyshuolto tarjosi Tiinalle osaavaa hoitoa masennukseen ja nosti hänet jaloilleen kolmesti, mutta jokainen sairausloma oli aina edellistä pidempi.

Lääkehoito oli oireiden mukainen ja työterveyslääkärin seurannassa. Työterveyspsykologin tuella Tiina tutki masennusoireiden yhteyttä avioeroon ja sai otetta työssä jaksamistaan tukevista arkirutiineista. Psykiatri suositteli Tiinalle kuntoutuspsykoterapian hakemista, mutta saatuaan mielialansa tasaantumaan, Tiina keskittyi työntekoon eikä ehtinyt etsiä itselleen terapeuttia. Neljännellä kerralla Tiina ei palannut enää töihin, vaan hänen masennuksensa vaati jo sairaalahoitoa. Sairaalajaksollaan Tiina viimein kertoi rahapeliongelmastaan.

Pääkaupunkiseudulla toimiva Peliklinikka raportoi avohoitopalvelunsa asiakaskunnasta, että rahapeliongelma on vaikeampi heillä, joilla on kontakti muuhun palvelujärjestelmään. Muiden ongelmien hoitaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa ei vaikuta auttavan peliongelmiin. Järjestelmä ei tunnista peliongelmaa, eikä ota rahapelaamista puheeksi. Se luo tilanteen, jossa vain peliongelmat, joita asiakas ei enää kykene salaamaan nousevat esiin.

Kouluttaessani auttamistyön ammattilaisia peliongelman tunnistamiseen ja puheeksiottoon keskusteluun nousevat puheeksioton hankaluudet. Ammattiauttajat ovat aika hyvin tietoisia siitä, miltä vakavat peliongelmat heidän asiakaskunnassaan näyttävät. Kysymisessä odotellaan kuitenkin pitkään, halutaan olla varmoja, ettei kysytä väärältä henkilöltä tai liian kevyin perustein. Yleisin este kysymiselle vaikuttaa olevan ammattilaisen kokema keinottomuus: osaanko auttaa, jos asiakkaallani onkin rahapeliongelma? Varmuus peliongelmasta muuttuukin esteeksi siitä kysymiselle.

Tiinan rahapelaaminen oli alkanut samoihin aikoihin kuin ahdistava avioeroprosessi laitettiin vireille. Pelaaminen vaimensi ahdistusta hetkittäin, vaikka Tiina ei sitä tietoisesti tehnyt ahdistusta helpottaakseen. Masennuksen oireiden tultua kuvaan, hän haki apua, mutta jatkoi pelaamista. Tiina tunsi syyllisyyttä pelaamistaan rahoista eron kurittamassa rahatilanteessaan. Pelikoneella hän kuitenkin kykeni unohtamaan huolensa ja sen kutsu kävi yhä vaikeammaksi vastustaa. Alkuun hän ei pitänyt pelaamistaan oleellisena, sitten hän alkoi häpeillä sitä ja lopulta alkuperäiset ahdistuksen aiheet jäivät taka-alalle ja pelaamisen pakonomaisuudesta tuli ensisijainen alakulon lähde. Hän ei halunnut ottaa pelaamistaan puheeksi hoitavien henkilöiden kanssa, mutta syyt vaihtuivat rahapeliongelman kehittyessä.

Tiina olisi varmasti vastannut hyvin eri tavalla rahapelaamistaan koskeviin kysymyksiin eri vaiheissa. Alkuun hän olisi voinut ihmetellä miksi pelaamisesta kysytään, kun hän hakee apua masennukseen. Peitellessään pelaamistaan, hän olisi saattanut valehdella. Loppuvaiheessa hän olisi ehkä ottanut kiitollisuudella vastaan tilaisuuden puhua asiasta. Jokainen asiasta kysyvä ammattilainen olisi kuitenkin välittänyt hänelle tärkeän viestin: minulle voit puhua.

Mikään Tiinan tilanteessa ei erityisemmin viitannut juuri rahapelaamiseen. Tiinan kohdalla rahapelaaminen oli kuitenkin oleellinen osa ongelmien kokonaisuutta. Rahapelaamisen ja rahapeliongelmien ympärillä on vaikenemisen kulttuuri – niistä ei uskalleta kertoa, eikä niistä kysytä. Siis kysy. Kysy kaikilta, jotta siitä tulee rutiinia sinulle ja asiakkaillesi. Kysy, koska muuten asiasta vaietaan. Kysymällä rikot hiljaisuuden. Häpeä ei elä avoimuudessa.

 

Sanni Nuutinen

 

Malleja rahapelaamisen puheeksiottoon

Puheeksioton huoneentaulu tueksi keskusteluun

Pelin merkit aineisto rahapeliongelmia työssään kohtaaville